Lisää erittäin salaista

11.7.2002 On lausuttava kiitos siitä, mitä Suomesta aikoinaan tehtiin Raamattujen viemiseksi kommunismin aikaiseen Neuvostoliittoon.  Näin on todennut pitkään Neuvostoliiton suurlähetystön virkailijana ja sittemmin Venäjän suurlähettiläänä Helsingissä toiminut Juri Derjabin. Tästä salaisesta raamattutyöstä kerrotaan viime viikonvaihteessa julkaistussa Pentti Heinilän kirjassa Erittäin salainen (Uusi Tie 2002).  Kirja on jatkoa muutama vuosi sitten julkaistulle samannimiselle kirjalle. Kyse on […] Jatka lukemista→

Kun argumentit loppuvat…

18.7.2002 Kun toisen vakuuttamiseksi ei enää löydy hyviä argumentteja, on helppo turvautua muihin vaikuttamiskeinoihin. Pätevän perustelemisen sijaan tulee kiusaus sortua esimerkiksi leimaamiseen, yksinkertaiseen vallankäyttöön tai syrjintään. Tällainen tilanne saattaa kieliä siitä, että hyviä argumentteja asian puolesta ei ole koskaan ollutkaan. Viimeaikaisessa suomalaisessa keskustelussa hyvä esimerkki tästä on Vuoden kunniarotta -palkinto, jonka homoseksuaalien etujärjestö SETA myönsi […] Jatka lukemista→

Armoa, voimaa ja iloa

25.7.2002 Tunnettu suomalainen filosofi Maija-Riitta Ollila kritisoi tuoreessa kirjassaan Erheitä ja virheitä (WSOY 2002) myös kirkkoa. Se on tehnyt seitsemän erehdystä. Kirkko on Ollilan mukaan kadottanut Jumalan ja Jeesuksen olennaisen minuuden. Se on unohtanut pyhän, kadottanut brandinsa eli armon, se on kuuro spirituaalisuuden haasteelle ja sillä on vaikea sosiaalietiikka. Seitsemäntenä on vielä yksi erehdys: uskonto […] Jatka lukemista→

Nuoruus ja hengellisyys

8.8.2002 Alkuperäisen pietismin isä Philipp Jakob Spener tutki 13-vuotiaana ahkerasti Raamattua ja hengellisiä kirjoja. Niin ikään pietismin hengellisiin isiin kuuluva Nikolaus Ludwig von Zinzendorf oli vasta 16-vuotias, kun hän pääsi yliopistoon, ja yhdeksäntoista aloittaessaan työt yliopistossa. Niihin aikoihin hän kirjoitti päiväkirjaansa: ”Sydämeni koko kaipaus oli Jeesuksen puoleen; rukoilin hänen siunaustaan itselleni ja muille. Ajatukseni liikkuivat […] Jatka lukemista→

Herätysliikkeiden itsenäisyys ja uskottavuus

13.12.2001 ”Kirkossa, mikäli mahdollista kirkon kanssa, mutta ei kirkon vallan alle alistettuna.” Tämä Kansanlähetyksen ja monien muidenkin eurooppalaisten herätysliikkeiden varsinkin alkuaikoinaan usein toistama iskulause sisältää edelleenkin luovuttamattoman periaatteen. Herätysliike voi säilyttää suolansa ja olla rakennukseksi jäsenilleen ja ulkopuolisille vain, jos se säilyttää terveen itsenäisyytensä. Vain silloin se voi harjoittaa tervettä kirkkokritiikkiä ja seurata omatuntonsa mukaisesti […] Jatka lukemista→

Joulun sanoma on tosi

20.12.2001 Joulun sanoma on niin radikaali, että se väkisinkin meinaa hukkua kaiken muun touhun alle. Kuvitellaanpa, että tänä jouluna kuulisimme kaikkien aikojen jymyuutisen: Miljardien dollareiden tutkimukset ovat tuottaneet tulosta ja älyllistä elämää on löytynyt muualta maailmankaikkeudesta. Voi vain kuvitella mikä mediamylly asiasta syntyisi. Uutinen olisi kaikkien puheenaiheena. Kyseinen uutinen olisi kuitenkin täysin mitätön verrattuna siihen, […] Jatka lukemista→

Totta ja tarua tuonpuoleisesta

1.11.2001 Jos kyselytutkimuksiin on luottamista, noin  kolmasosaa suomalaisista odottaa kuoleman jälkeen heidän elämänsä suurin shokki: heidät asetetaan vastuuseen. Vain 55 prosenttia suomalaisista  uskoo tuoreimman kirkollisen gallupin mukaan siihen, että he joutuvat vastaamaan elämästään. Vain 18 prosenttia miehistä ja 28 prosenttia naisista uskoo kristilliseen näkemykseen taivaasta ja helvetistä. Onko kirkko epäonnistunut näiden  keskeisten totuuksien välittämisessä ihmisille? […] Jatka lukemista→

Kirkon suvaitsevaisuuden mittareita

8.11.2001 Suvaitsevaisuus on aikamme eniten esillä pidettyjä ja keskeisimpiä arvoja. Kukaan ei halua myöntää olevansa suvaitsematon. Suvaitsevaisuutta ei kuitenkaan mitata sillä, miten suhtautuu niihin, jotka ajattelevat samalla tavalla tai ovat samanlaisia kuin itse on. Suvaitsevaisuus mitataan sillä, miten suhtautuu erilaisuuteen; niihin, jotka ovat aidosti eri mieltä kuin itse on. Tämä itsestäänselvyys unohtuu jatkuvasti. Todellisen erilaisuuden, […] Jatka lukemista→