8.8.2002
Alkuperäisen pietismin isä Philipp Jakob Spener tutki 13-vuotiaana ahkerasti Raamattua ja hengellisiä kirjoja. Niin ikään pietismin hengellisiin isiin kuuluva Nikolaus Ludwig von Zinzendorf oli vasta 16-vuotias, kun hän pääsi yliopistoon, ja yhdeksäntoista aloittaessaan työt yliopistossa. Niihin aikoihin hän kirjoitti päiväkirjaansa: ”Sydämeni koko kaipaus oli Jeesuksen puoleen; rukoilin hänen siunaustaan itselleni ja muille. Ajatukseni liikkuivat vain iäisyyden asioissa.”
Pietismin kolmas suuri nimi August Hermann Francke luki kaksikymppisenä Vanhan testamentin heprean kielellä kannesta kanteen seitsemän kertaa.
Lukemattomien muiden tavoin kaikki pietismin isät saivat ratkaisevia hengellisiä vaikutteita jo kauan ennen kuin heistä tuli teknisessä mielessä ”aikuisia”.
Nuoruus on hengellisessä mielessä täysin ratkaisevaa aikaa. Uskoon tuleminen tapahtuu tutkimusten mukaan useimmiten lapsuudessa tai nuoruudessa. Rippikouluikä on merkittävimpiä ajanjaksoja. Selkeät kääntymykset ja maailmankatsomuksen vaihdokset ovat toki myöhemminkin mahdollisia, mutta harvinaisia. Yleensä ihminen pysyy hengellisessä mielessä melko lailla sillä tiellä, jonka hän on nuorena valinnut. Jos hän lukee Raamattunsa läpi elämänsä aikana, se tapahtuu yleensä nuoruudessa.
Viime viikonvaihteessa Ryttylässä pidettiin yksi kirkkomme suurimmista nuorisotapahtumista. Runsaan musiikin ja luovuuden eri muotojen keskellä vietettiin myös lukuisia henkilökohtaisesti hyvin merkittäviä hetkiä Jumalan sanan puhuttelussa. Niin kuin aina, ratkaisevaa on se, mitä tapahtuu tällaisten suurtapahtumien jälkeen. Saako kylvetty sana kantaa hedelmää? Jatkuuko hengellisen elämän hoitaminen myös arjessa ja paikallisessa uskovien yhteydessä?
Suomen seurakuntien ja herätysliikkeiden nuorisotyössä käy useimmiten ikävuosina 18–25 suunnaton kato. Vain noin viisi prosenttia niistä, jotka ovat aktiivisesti mukana kristillisessä nuorisotyössä, löytävät vielä tuon ikäkauden jälkeen paikkansa aktiivisessa kristillisessä seurakuntaelämässä.
Yksi olennainen syy tähän katastrofaaliseen tilanteeseen lienee se, että usko ei ole aikuistumisen kynnyksellä muuttunut henkilökohtaiseksi vakaumukseksi. Nuori on ollut mukana kristillisissä kuvioissa enemmän kavereiden ja fiilisten takia kuin vakaumuksesta. Kun nuoruudessa hyvin toimineet ”uskon” ilmenemismuodot eivät enää sovi nuoren aikuisen elämänkuvioihin, ”lapsi” lentää pesuveden mukana ulos. Uskon sisältö hylätään, samalla kun hylätään sen tietyt ulkonaiset ilmenemismuodot. Vai onko usko ollutkaan muuta kuin ulkonaista muotoa?
Jumalan sanan synnyttämä aito hengellinen elämä ei kuole paikkakunnan muuton, opiskelun aloittamisen, naimisiin menon tai muiden mullistusten myötä. Voi olla, että joitakin liian mustavalkoisia näkemyksiä joutuu tarkistamaan ja ”hengellisiä” yövalvojaisia lyhentämään eikä kaiken maailman tilaisuuksissa ehdi enää juosta. Hengellisen elämän perushoito Sanalla, ehtoollisella, rukouksella ja uskovien yhteydellä jatkuu kuitenkin kristityllä läpi elämän. Usko kun ei elä raittiista ilmasta, vaan Jumalan sanasta – jos puhutaan siitä uskosta, jonka uskonpuhdistajat määrittelivät tiedoksi, totena pitämiseksi ja ennen kaikkea luottamukseksi Jumalan lupauksiin.