Uudet kristilliset uutismediat avartavat maailmaa

4.2.2010 Tällä viikolla on alkanut kaksi uutta kristillistä uutispalvelua. Sunnuntaina alkoi SuomiTV-kanavalla ajankohtaislähetys nimellä Sunnuntaikatsaus. Jokaviikkoisen puolituntisen tavoitteena on kuvata kristillisen kentän tapahtumia ja ilmiöitä. Lisäksi seurataan ajankohtaisia yhteiskunnallisia uutisaiheita kristillisen arvomaailman näkökulmasta. Ensimmäinen puolituntinen oli todella lupaava. Maanantaina avautui netissä myös seurakuntalainen.fi. Sekin tarjoaa laajasti mielenkiintoisia uutisia eri puolilta kristillistä kenttää. Nämä kummatkin uutispalvelut […] Jatka lukemista

Virret muistuttavat Isän ja kodin olemassaolosta

17.12.2009 ”En ole mikään uskovainen, mutta tykkään virsistä. Ne koskettavat ja rauhoittavat.” Noin nelikymppinen nainen puhui televisiouutisissa monen suomalaisen puolesta. Virret kasvattavat suosiotaan. Virsiäänitteiden myynti on kasvussa. Televisiossa pyöri jonkin aikaa virsiohjelma, ja virsilaulutilaisuudet ovat varsinkin nyt joulunaikaan suosittuja. Miksi virret koskettavat? Eikö syy ole syvimmältään se, että ne ”vahvistavat ääntä toisen maailman” (virsi 600). […] Jatka lukemista

”Herra, uudista meidät”

14.2.2008 Aito hengellinen uudistuminen on Jumalan armoa. Sitä ei voi saada aikaan millään tietyllä tekniikalla eikä menetelmällä. Se on Jumalan Hengen työtä ihmisen sydämen salassa, siellä minne kukaan muu ei voi nähdä kuin Jumala. Ihminen ei aina itsekään ymmärrä kaikkea, mitä hänessä tapahtuu, kun Jumalan Henki tekee hänessä työtään. Hän tajuaa vain entistä selvästi syvällisemmin […] Jatka lukemista

Joulu – pitkän odotuksen täyttymys

23.12.2004 Siivoamista, jouluvaloja, joulurauhan julistus, tonttulakkeja, lahjoja, paljon syömistä… Jouluun kuuluu täällä pimeässä Pohjolassa niin paljon asioita, että juhlan alkuperäinen tarkoitus helposti hukkuu. Jouluevankeliumi ja muut joulukirkossa kuultavat tekstit tietysti muistuttavat siitä. Mutta paljonko niistä tunnelman lisäksi aukeaa? Jeesuksen syntymä on sitä ihmeellisempi asia, mitä enemmän sitä miettii. Jumala todella tuli ihmiseksi! Meille on syntynyt […] Jatka lukemista

Jumalan ehdoilla – ei meidän

21.3.2002 Jumalasta voi tietää ja Jumalan voi löytää. Ei kuitenkaan meidän ehdoillamme vaan hänen ehdoillaan. Modernina ihmisenä minä haluaisin itse määritellä, millainen ”minun Jumalani” on. Haluaisin kenties myös kohdata hänet, mutta vain omilla ehdoillani. Uunituoreessa kirjassa The Hiddenness of God (Salattu Jumala) joukko maailman johtavia uskonnonfilosofeja pohtii, miksi Jumalan olemassaolo ei ole kaikille ilmeinen – […] Jatka lukemista