Virret muistuttavat Isän ja kodin olemassaolosta

17.12.2009 ”En ole mikään uskovainen, mutta tykkään virsistä. Ne koskettavat ja rauhoittavat.” Noin nelikymppinen nainen puhui televisiouutisissa monen suomalaisen puolesta. Virret kasvattavat suosiotaan. Virsiäänitteiden myynti on kasvussa. Televisiossa pyöri jonkin aikaa virsiohjelma, ja virsilaulutilaisuudet ovat varsinkin nyt joulunaikaan suosittuja. Miksi virret koskettavat? Eikö syy ole syvimmältään se, että ne ”vahvistavat ääntä toisen maailman” (virsi 600). […] Jatka lukemista

Äitien evankeliumi

Kun itse tietää olevansa Jumalan lapsena armahdettu ja rakastettu, se vapauttaa valtavasti energiaa, jonka voi suunnata lastensa ja puolisonsa hyväksi. Silloin ei tarvitse todistella omaa hengellisyyttään eri tavoin. Lastenkaan kannalta kodin tärkeintä perintöä eivät ole oikeat mielipiteet ja oikein suoritetut hengelliset harjoitukset, vaan aito Jumalan armon ja rakkauden ilmapiiri. Jatka lukemista

Lasten kasvattamista ei pidä ulkoistaa

5.2.2009  Nina Mikkosen vahva kannanotto kotiäitiyden puolesta herätti valtavan keskustelun aiheesta. Aihe osoittautui juuri niin herkäksi ja syviä tuntoja luotaavaksi kuin se onkin. Asetelma on itsessään aika selvä. Lasten psyykkisen hyvinvoinnin asiantuntijat, kuten lastenpsykiatrian professori ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton puheenjohtajana toiminut Tuula Tamminen, ovat sitä mieltä, että parasta alle kolmivuotiaalle on oma koti ja omien vanhempien […] Jatka lukemista

Kirkkohallitukselta rakentava kannanotto

8.9.2005 Kirkkohallituksen tuore kannanotto keinohedelmöitystä koskeviin kysymyksiin viitoittaa tietä terveeseen ja oikeaan suuntaan. Kannanotto, joka saatetaan oikeusministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön tietoon, korostaa lapsen oikeutta sekä äitiin että isään. Siinä painotetaan avioliiton ja perheen merkitystä ja arvoa. Samalla nähdään sekin, että avioliitto on yhtä arvokas, syntyipä siihen lapsia tai ei. Kirkkohallitus korostaa aivan oikein isän […] Jatka lukemista

Taistelu perheinstituution säilymisestä

26.8.2004 Ei ole sattumaa, että juuri nyt ilmestyy samanaikaisesti eri puolilla maailmaa lukuisia uusia kirjoja, jotka pyrkivät selvittämään ja puolustamaan klassista avioliitto- ja perhekäsitystä: yksi mies plus yksi nainen pysyvässä liitossa. Kirjoittajina on eri maiden tunnetuimpia teologeja. Amerikassa muun muassa perheasioihin keskittyneen jättiläisjärjestön Focus on the Familyn johtaja James Dobson, Moody Bible Instituten johtava teologi […] Jatka lukemista

Pahuuden juuret ovat syvällä

17.1.2002 ”Entä sitten, jos osoittautuu, että kyseessä ovat aivan normaalit nuoret?” Uutistenlukijan nuorten tekemiä raakoja väkivallantekoja koskeva kysymys asiantuntijalle vaikutti vilpittömän hämmentyneeltä. Suomen Akatemian tutkijaprofessori Mika Ojakangas pohti pahuuden olemusta vuoden alun Vieraskynä-palstalla Helsingin Sanomissa (2.1.2002):  ”Pahuuteen ei suhtauduta pahuutena, vaan aina oireena, johon haetaan syytä yksilön perimästä tai hänen lähiympäristöstään. Kyse voi olla esimerkiksi […] Jatka lukemista