Raamatun opetus avioliitosta on radikaalia

13.3.2008

Tikkurilan seurakuntaneuvostolle hiljattain jätetty vetoomus NMKY:n avioliittokoulujen lopettamiseksi heittää varjon erään aikamme tärkeimmän kristillisen työmuodon ylle. Kaikki myöntävät, että perheet ovat yhteiskunnassamme avun tarpeessa. NMKY on ansiokkaasti tarjonnut tuota apua jo vuosikymmenien ajan. Kysymys, ovatko jossakin avioliittotyön oheislukemistona käytetyssä kirjassa kaikki raamatuntulkinnat kohdallaan, ei todellakaan ole riittävä syy vastustaa koko avioliittotyötä. Tässä keskustelussa on pelissä paljon muutakin.

Monet Raamatun opetukset miehistä ja naisista ja heidän suhteistaan ovat joutuneet vastatuuleen viime aikoina. Naisten ja miesten asemaa seurakunnassa koskevat raamatunkohdat ovat lievästi sanottuna epäsuosittuja. Jotkin lastenkasvatusta koskevat kohdat haluttaisiin muuttaa tai poistaa Raamatusta. Homoseksuaalisuutta koskevat kohdat on yhtäkkiä julistettu pätemättömiksi. Nyt vihan kohteeksi on joutunut opetus miehen ja naisen erityisestä vastuusta perheessä.

Raamatun lukemisen ja tulkinnan ehdoton perussääntö on tietty nöyryys ja avoimuus. Sitä sanotaan myös sympaattiseksi lukutavaksi. Jos lukija ei halua noudattaa tätä perussääntöä, Raamattu toimii ainoastaan kuin peili, jossa hän kohtaa vain itsensä ja omat mieliajatuksensa. Jos Raamattu ei saa oikaista valmiita mielipiteitämme, emme löydä sieltä koskaan muuta kuin omat lempiajatuksemme. Kaiken muun voimme julistaa vanhentuneeksi tai meille sopimattomaksi.

Kuka sitten tarvitsee jumalaa, joka kaikessa mukautuu meidän ajatteluumme? Perinteisesti sellaista jumalaa on kutsuttu epäjumalaksi.

Viimeinen protestien kohteeksi joutunut Raamatun opetus on tyypillinen esimerkki siitä, miten Raamattu haastaa meidän ajattelumme. Syntinen ihminen pystyy kieroudessaan kääntämään melkein minkä tahansa opetuksen oman valtansa välineeksi. Efesolaiskirjeen viidennen luvun opetus siitä, mikä on miehen ja mikä naisen erityinen vastuu avioliitossa, on kuitenkin niin tasapainoinen, että sitä on hyvin vaikea tulkita väärin tekemättä tekstille hurjaa väkivaltaa. Sen noudattaminen vähentäisi perheiden pahoinvointia huimasti.

Miksi Raamatun avioliitto-ohjeita on niin vaikea niellä? ”Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta.” Tätä opetusta kuullessaan luonteeltaan vastuuta pakeneva ja itsekkyydessään vellova mies voi kysyä: ”Pitäisikö tässä vielä olla valmis uhrautumaan toisen puolesta?” Raamatun mukaan pitää!

Naiselle löytyy samasta Raamatun luvusta yhtä kitkerää lääkettä itsekkyyteen ja puolison henkiseen alistamiseen. On selvää, ettei tällainen opetus miellytä nykyihmistä, joka katsoo oikeudekseen toteuttaa omia tarpeitaan ja unelmiaan toisen ihmisen ja jopa lasten kustannuksella.

Raamattu ei ole mikään omien unelmien toteuttamisen opaskirja. Raamattu on Jumalan sanaa. Se tuomitsee itsekkyytemme, haastaa meidät radikaaliin rakkauteen ja armahtaa meidät Kristuksen yhteydessä.

Ei ole mitään niin säälittävää kuin omassa ylemmyydentunnossaan Raamatun iankaikkisen viisauden hylkäävä ihminen, joka halveksii apostolisia neuvoja ja jättää jälkeensä ihmissuhteiden erämaan. Siellä ei kasva mitään kaunista eikä pysyvää.