23.5.2013

Mikä on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon näkemys sukupuolineutraalista avioliitosta?

Jotta voisi vastata tähän kysymykseen, täytyy tietää, kenellä on valtuudet ilmaista kirkon kanta johonkin kysymykseen. Niin kuin kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo tässä lehdessä selvittää, kirkon sisällä voi eri työntekijöillä ja jäsenillä esiintyä erilaisia käsityksiä, mutta kirkon virallisesta kannasta päättävät piispainkokous, kirkkohallitus ja lopulta kirkolliskokous.

Kaikkien kolmen taholta on olemassa tuoreet kannanotot sukupuolineutraalista avioliitosta.

Kirkkohallituksen mukaan ”Kirkko kannattaa historiallisista, kulttuurisista ja teologisista syistä avioliittolain säilyttämistä nykyisellään.” Piispainkokouksen kanta on yhtä selvä: ”Avioliiton laajentaminen sukupuolen tai lukumäärän puolesta neutraaliksi poikkeaa siitä ihmiskäsityksestä, jonka pohjalta avioliitto on perinteisesti ymmärretty kirkon hengellisessä elämässä ja yhteiskunnallisessa lainsäädännössä.” Kirkolliskokouksen marraskuussa 2010 tekemän päätöksen taustamietinnössä asiaan otettiin täysin samansuuntainen kanta: ”Viimeaikaisessa keskustelussa on esitetty ehdotus ns. sukupuolineutraalista avioliittolaista. Perustevaliokunta katsoo, ettei kirkko voi tältä osin muuttaa omaa avioliittokäsitystään, joka kuuluu sen uskonkäsitykseen ja ihmiskuvaan.”

Jos kaikki kolme instanssia, joilta kirkkomme kantaa voi kysyä, antavat samanlaisen vastauksen, eikö kirkon virallinen kanta asiaan ole selvä?

Ne jotka näin ajattelevat, kuuntelivat hämmästyneinä arkkipiispan avauspuhetta viime viikon kirkolliskokouksessa. Arkkipiispan mukaan avioliitto on kokenut syvältä koskettavia muutoksia. Avioliitto on menettänyt merkitystään suvunjatkamisen ja taloudellisen turvan luomisen instituutiona ja ”etualalle on noussut kahden aikuisen ihmisen tasaveroinen tunne- kumppanuus- ja rakkaussuhde ja siihen sitoutuminen”. Homoseksuaalisuuden ymmärtäminen on muuttunut. ”Se, mitä vielä 50 vuotta sitten pidettiin sairautena ja rikoksena, on alettu nähdä osana ihmisenä elämisen monimuotoisuutta.”

Arkkipiispa tulkitsi luomiskertomusta: ”Kun Jumala loi toisen ihmisen, hän teki sen yksinäisyyden takia. Se oli Jumalan ensimmäinen pelastava teko. Tässä katsannossa ei ole eroa heteroseksuaalisen ja homoseksuaalisen parisuhteen välillä. Molemmat parisuhteet ovat osapuolille yhtä tärkeitä, yhtä herkkiä ja yhtä haavoittuvia. Molemmat tarvitsevat vaivannäköä ja kasvamista, molemmissa on kyse elämän suuresta rikkaudesta ja ilosta. Molemmat tarvitsevat pysyvyydelleen ja kestävyydelleen tukea.”

Lopulta arkkipiispa linjasi, että ”on merkittävää, että yhteiskunnassa luodaan lainsäädännöllä rakenteita, jotka antavat turvaa ja suojaa parisuhteelle ja sen osapuolille. Niitä tarvitsevat sekä heteroseksuaaliset parit että homoseksuaaliset parit.”

On selvää että arkkipiispan puhe oli eri linjoilla kuin kirkon viralliset kannanotot asiaan. Koska arkkipiispa on inhimillisesti katsoen kirkon ykkösjohtaja, on hyvin ongelmallinen ja kestämätön tilanne, että hän näin suuressa kysymyksessä linjaa täysin eri tavoin kuin kaikki kirkon päättävät elimet. Toinen turkulaispiispa Kaarlo Kalliala asettui Turun Sanomissa käytännössä tukemaan arkkipiispan linjausta.

Piispojen ja kirkon johdon taholta on esimerkiksi herätysliikkeiden suuntaan useasti esitetty vaatimus pysyä kirkon virallisten päätösten linjoilla. Eikö tämä vaatimus pitäisi nyt esittää kirkon omien johtajien suuntaan?