Miksi juuri Markku Koivisto?

15.6.2006 Tampereen tuomiokapitulin ja niin sanotun Nokian herätyksen pastorin, teologian tohtori Markku Koiviston välinen ristiriita on edennyt pisteeseen, jossa Koiviston papinvirka on vaakalaudalla. Hyvin harvoin Suomessa tutkitaan papin teologista luotettavuutta tuomiokapitulin silmissä näin tarkkaan. Yksistään Koiviston ja tuomiokapitulin välistä teologista keskustelua löytyy jo tähän mennessä luettavaksi lähes sata sivua. Lisäksi asiasta on muutenkin kirjoitettu paljon. […] Jatka lukemista

Kuka pysäyttäisi vainojunan

23.2.2006 Naispappeuskysymys aiheuttaa vakavia ongelmia vain noin kahdessa prosentissa seurakunnista, kertoo Paula Närhen Kun alttari erottaa -niminen äskettäin valmistunut tutkimus. Piispa Mikko Heikan johtama työryhmä on pohtinut muun muassa näitä ongelmia työyhteisön ja työhyvinvoinnin kannalta. Viime viikolla piispainkokous päätti lähettää Heikan työryhmän mietinnön tuomiokapituleille lausuntoja varten. Mietintö suosittaa aluksi keskustelua, mutta siirtyy sitten uhkaamaan rangaistustoimilla […] Jatka lukemista

Onko alttareillamme ateisteja?

22.9.2005 Viime viikolla julkaistiin Suomen teologisen instituutin tutkijan, teologian dosentti Timo Eskolan kirja Ateistit alttarilla. Miksi papit kiistävät uskonoppeja (Perussanoma 2005). Eskolan kirja paljastaa, miten joidenkin suomalaispappien opetuksessa saavat kyytiä muun muassa sellaiset keskeiset uskonkappaleet kuin ihmisen syntisyys, Jeesuksen hankkima sovitus, vanhurskauttaminen, viimeinen tuomio, neitseestäsyntyminen, Jeesuksen jumaluus, ruumiillinen ylösnousemus. Kirkon virassa toimii useita pappeja jotka […] Jatka lukemista

Annetaan ihmisten viettää jumalanpalvelusta

10.6.2005 Suomessa ei saanut konventikkeliplakaatin aikana vapaasti kokoontua kodeissa julistamaan sanaa ja todistamaan kristillisestä uskostaan. Meistä se tuntuu käsittämättömältä, mutta sen aikaisista päättäjistä se tuntui ilmeisesti järkevältä. Käsittämättömältä tuntuu varmasti myös tulevaisuuden ihmisistä, kun he lukevat meidän aikamme kirkollisesta elämästä. He tulevat ihmettelemään sitä, että oli aika, jolloin ei saanut vapaasti kokoontua – edes papin […] Jatka lukemista

Mikä täyttäisi kirkot?

2.6.2005 Luterilaisen kirkon jäsenmäärä Helsingissä on laskenut alle 70 prosenttiin väestöstä. Kolme kymmenestä ihmisestä ei siis enää kuulu luterilaiseen kirkkoon. Joillakin pääkaupunkiseudun alueilla vain puolet kuuluu kirkkoon. Suomessa toukokuulla vieraillut yhdysvaltalainen piispa John Shelby Spong oli hänkin huolissaan siitä, että Euroopan kirkot tyhjenevät. Ratkaisuksi hän tarjoaa kristinuskon päivittämistä siten, että luovutaan kaikista keskeisistä klassisen kristinuskon […] Jatka lukemista

Yksipuolista tiukkuutta kirkossa

9.9.2004 Kirkossa on virinnyt poikkeuksellisen tiukkasävyinen keskustelu, jonka taustalla on Luther-säätiön pappien Juhana Pohjolan ja Sakari Korpisen pyyntö, että piispa Eero Huovinen ei osallistuisi ehtoolliselle heidän toimittamassaan jumalanpalveluksessa. Useampi piispa on voimakkain sanoin tuominnut menettelyn. Piispat Eero Huovinen, Wille Riekkinen ja Juha Pihkala samoin kuin kirkollisen Kotimaa-lehden päätoimittaja Jaakko Elenius ovat vähän eri sanankääntein kehottaneet Luther-säätiötä […] Jatka lukemista

Kiistoihin on olemassa ratkaisu

29.4.2004 Ruotsalaiset ovat kuuluisia neuvotteluhalukkuudestaan ja -taidoistaan. Ruotsin arkkipiispa ei kuitenkaan enää neuvottele. Hän on niin vakuuttunut oikeassa olemisestaan naispappeuskysymyksessä, ettei hän ole suostunut Luterilaisen maailmanliiton pääsihteerin Ishmael Nokon pyyntöön neuvotella kollegansa, kenialaisen piispa Walter Obaren kanssa ratkaisusta heidän väliseensä kiistaan. Koska Ruotsissa ei enää vihitä ainoatakaan naispappeudesta kirkon perinteisen kannan mukaan ajattelevaa papiksi, Obare […] Jatka lukemista

Mitä papin pitää uskoa?

12.2.2004 Kati Niemelän vielä julkaisematon tutkimus kirkon työntekijöiden uskosta ja epäuskosta on synnyttänyt Suomen oloissa vilkkaan julkisen keskustelun. Sen kuluessa pappi toisensa jälkeen – Antti Kylliäinen, Martti Nissinen, Terho Pursiainen – on astunut esiin vakuuttamaan, ettei papin tarvitse uskoa läheskään kaikkeen, mihin on pappisvalassaan sitoutunut. Moni kuulija on ollut syystä ymmällään. Suorastaan piinallista oli seurata Aamu-TV:ssä, […] Jatka lukemista

Kirkon työntekijät ja kirkon usko

22.1.2004 Suomen luterilaisen kirkon työntekijöistä 73 prosenttia ilmoittaa olevansa erittäin sitoutuneita kirkon oppiin. 17 prosenttia sitoutuu ainoastaan kirkon uskon keskeisiin kohtiin ja 10 prosenttia on heikosti sitoutunut kirkon oppiin. Tämä käy ilmi kirkon tutkimuskeskuksen tutkijan, teologian tohtori Kati Niemelän keväämmällä julkaistavasta tutkimuksesta Uskonko niin kuin opetan? Seurakunnan työntekijä uskon ja elämän ristipaineessa. Niemelä esitelmöi tutkimustuloksista […] Jatka lukemista