Pietistit elivät paljon aikaansa edellä

7.7.2005 Vanhanaikaiselta, jopa taantumukselliselta, näyttävästä ajattelutavasta tai toiminnasta saattaa jälkeenpäin huomata, että se onkin ollut aikaansa edellä. Ajatellaan esimerkiksi 1600-luvulta tähän päivään asti vaikuttanutta pietististä liikehdintää. Pietistit vastustivat tupakanpolttoa kauan ennen kuin sen kiistaton yhteys keuhkosyöpään tiedettiin ja ennen kuin yhteiskunta alkoi rajoittaa sitä. Muutoinkin he korostivat terveitä elämäntapoja yhtä voimakkaasti mutta vähemmän lakihenkisesti kuin […] Jatka lukemista

Tavoittaako sanoma uusia kuulijoita?

16.12.2004 Tämän vuoden alussa pidetty E4-kongressi antoi rohkaisua ja hyvän sysäyksen Suomessa tehtävälle evankelioimistyölle. Moni innostui ja lämpeni evankeliumin julistamiselle niille, jotka eivät sitä ole kuulleet. Nyt on palattu arkeen, ja näky olisi pidettävä elävänä. Suomalaisilla evankelioimisjärjestöillä on ongelma, jota ne eivät välttämättä tiedosta tarpeeksi hyvin. Tai jos tiedostavat, siitä on vaikea puhua, koska silloin […] Jatka lukemista

Voiko Suomi muuttua?

2.1.2003 Viime vuoden lopulla ilmestyneessä kirjassaan Muuttunut Ruotsi – 1800-luvun kansanherätyksestä (Ett förvandlat Sverige – om 1800-talets folkväckelse, Relevant Media 2002) toimittaja Stig Hällzon avaa lukijalle unohdetun mutta mielenkiintoisen kappaleen pohjoismaista historiaa. “On kansanherätyksen ansiota, että tässä maassa asiat ovat olleet ja ovat niin hyvin verrattuna moniin muihin maihin. Todellinen kääntymys muuttaa ihmisiä niin, että se näkyy ja kuuluu. […] Jatka lukemista

Kirkon strategiasuunnitelma antaa tilaa myös järjestöille

21.11.2002 Kirkko on siellä, missä Kristuksen omiksi kastetut, Kristukseen uskovat ihmiset kokoontuvat Jumalan sanan ympärille kuullakseen ja seuratakseen sanassa puhuvan mestarinsa ääntä ja kohdatakseen hänet ehtoollisessa. Kirkolla on selkeä tehtävä maailmassa: pitää Jumalan sanaa esillä sopivana ja sopimattomana aikana. Tätä pitäisi korostaa selvemmin luterilaisen kirkon tekeillä olevassa strategisessa ohjelmassa. Tämä ”Läsnäolon kirkko” -niminen asiakirja esittää […] Jatka lukemista

Itä-Euroopan herätys

16.5.2002 Joistakin herätyksistä puhutaan paljon, vaikka pysyvää hedelmää ei välttämättä olekaan kovin paljon. On niin sanotusti paljon savua, mutta vain vähän tulta. On myös päinvastaista liikehdintää: herätystä, josta ei juurikaan puhuta, vaikka hyvää hedelmää syntyy koko ajan. Jälkimmäiseen kategoriaan kuuluu paljon työstä, jota parhaillaan tehdään eri puolilla Itä-Eurooppaa kirkkojen ja uusien luterilaisten sisälähetysliikkeiden piirissä. Viime kuun lopulla […] Jatka lukemista

Herätysliikkeiden itsenäisyys ja uskottavuus

13.12.2001 ”Kirkossa, mikäli mahdollista kirkon kanssa, mutta ei kirkon vallan alle alistettuna.” Tämä Kansanlähetyksen ja monien muidenkin eurooppalaisten herätysliikkeiden varsinkin alkuaikoinaan usein toistama iskulause sisältää edelleenkin luovuttamattoman periaatteen. Herätysliike voi säilyttää suolansa ja olla rakennukseksi jäsenilleen ja ulkopuolisille vain, jos se säilyttää terveen itsenäisyytensä. Vain silloin se voi harjoittaa tervettä kirkkokritiikkiä ja seurata omatuntonsa mukaisesti […] Jatka lukemista