9.2.2012

Kun kirkon jäsenet ja työntekijät luokitellaan konservatiiveihin ja liberaaleihin, se voi antaa liian mustavalkoisen kuvan kirkon tilasta. Siinä ei tule näkyviin ihmisten uskonkäsitysten ja hengellisen elämän koko kuva.

Siitä huolimatta jako on käyttökelpoinen ja kuvastaa yleismaailmallista ilmiötä. Monien uskontojen ja poliittisten ryhmien piirissä on kitkaa perinteiden säilyttäjien ja uudistajien välillä.

Kirkossamme jakolinjana on tähän mennessä ollut lähinnä suhde naispappeuteen tai homoseksuaalisuuteen. Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija Hanna Salomäki vie kuitenkin artikkelissaan Perusta-lehdessä 6/2011 keskustelua eteenpäin. Hän vertailee, miten itsensä konservatiiviseksi tai liberaaliksi mieltävät kirkon jäsenet koko uskonnollisuudeltaan poikkeavat toisistaan tutkimusten valossa, ja mitä eroja näiden kahden ryhmän oppikäsityksistä, uskonelämästä ja moraalikäsityksistä löytyy.

Tulos on hätkähdyttävä. Onko Jumala persoona, joka voi kuulla rukouksiamme? Onko Jeesus Jumalan Poika? Onko persoonallinen paha, Saatana, olemassa? Onko olemassa viimeinen tuomio, taivas ja helvetti? Mitä ajatella ihmeistä ja enkeleistä? Kun kysytään tällaisia uskonkäsityksen kannalta ratkaisevia asioita, saman kirkon jäsenten vastaukset eroavat aivan ratkaisevasti toisistaan!

Käsitykset siitä, millainen Jumala on, kuka Jeesus on, miten ihminen pelastuu, ja niin edelleen, poikkeavat toisistaan niin paljon, että on oikeutettua puhua täysin erilaisista uskoista, jopa uskonnoista. Erot uskonelämässä ja moraalikäsityksissä ovat vähintään yhtä merkittäviä. Lähetystyön tärkeydestä konservatiiviseksi ja liberaaliksi itsensä mieltävillä on myös suuria näkemyseroja.

Tällaisen uuden tutkimustiedon valossa puhe siitä, kuinka Suomen koko luterilainen kirkko tunnustaa yhtä ja samaa uskoa Kristukseen, kokoontuu jakamattomana ehtoollispöytään ja toimii kokonaisuudessaan lähetystyön subjektina, ei enää pohjaudu todellisuuteen.

Sen sijaan, että joiltakin ryhmiltä evätään rahoja ja virkoja homo- tai naispappeuskantojen vuoksi, pitäisi nyt keskustella näiden ja muiden kiistojen taustalla olevista kristillistä ihmiskäsitystä, jumalakäsitystä ja raamattukäsitystä koskevista erimielisyyksistä. Jotta keskustelussa säilyisi mielekkyys ja älyllinen rehellisyys, on tunnustettava kirkon sisällä vaikuttavien erilaisten uskonkäsitysten moneus ja jopa vastakohtaisuus.

Voi olla ahdistavaa todeta, miten suuria erot todella ovat. Voi olla houkuttelevaa sanoa, kuten eräs kirkkoherra paneelikeskustelussa: ”Sillä ei ole mitään merkitystä, mitä ihmiset ajattelevat ja uskovat, kunhan he tulevat ehtoollispöytään.” Tällainen asenne ei kuitenkaan enää vastaa kirkon tunnustuksen ja Raamatun opetusta kristillisestä uskosta. Niiden mukaan uskonasioissa on selvästi olemassa oikeaa ja väärää uskoa, harhaa ja totuutta.

Meitä ei ole asetettu toistemme tuomareiksi, emmekä koskaan pysty saavuttamaan täysin samaa näkemystä kaikesta. Meidän on kuitenkin käsketty kilvoitella nimenomaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on uskoville Kristuksen ja hänen apostoliensa kautta Raamatussa annettu. Sillä uskolla on selvä sisältö ja selvät rajat. Niissä tulee pysyä, jotta pysyisimme kristittyinä.