16.2.2012
Sekä Vanha että Uusi testamentti puhuvat usein ja paljon siitä, että ihminen voi luopua uskosta. Se on kuitenkin jäänyt kirkossa hämmästyttävän vähäiselle huomiolle. Siksi saattaa tulla jopa sellainen tuntu kuin uskosta luopumista ei enää nykyään olisi olemassakaan, vaikka se todellisuudessa on yleistä.
Kun apostoli Paavali luonnehti lopun aikojen ihmistä – eli ihmistä, joka elää Jeesuksen taivaaseenastumisen ja hänen toisen tulemuksensa välisenä aikana – hän kertoi, että tänä aikana ”tapahtuu uskosta luopuminen ja ilmaantuu itse laittomuus ihmishahmossa”. Myös Jeesus itse ja hänen muut apostolinsa puhuivat samasta asiasta useaan otteeseen.
Raamatun mukaan meille ei ole luontaista pysyä uskossa ja Jumalan hyvässä tahdossa. Päinvastoin meille on luontaista etääntyä ja vähitellen luopua Jumalasta ja hänen tahdostaan. Raamatussa on tästä runsaasti esimerkkejä ja varoituksia. Samoin kirkkohistoria kertoo lukuisia surullisia esimerkkejä siitä, että kristityt ovat luopuneet Jumalan sanasta ja opettaneet ja toimineet vastoin Raamatun opetuksia. Kenelläkään meistä ei ole varaa ajatella: ”Niin ei voi tapahtua minulle.”
Mikä on lääke tähän tautiin? Siitäkin puhutaan Raamatussa useasti. Se on palaaminen Jumalan yhteyteen katuen ja uskossa, rukoillen ja pureutuen Jumalan sanaan.
Esimerkiksi Jeesuksen veli Juudas kirjoitti Uuden testamentin lopussa olevan pienen kirjeensä vedotakseen kristittyihin, että he taistelisivat ”sen uskon puolesta, joka pyhille on kertakaikkisesti annettu”. Hän oli huolissaan siitä, että jotkut kristityt kieltävät käytännössä Jeesuksen herruuden omassa elämässään. He ”kääntävät meidän Jumalamme armon riettaudeksi”. Ilmeisesti jotkut hänen aikanaan ajattelivat Jumalan armon merkitsevän sitä, että kristitty voi surutta elää Jumalan tahdon vastaisesti. Juudas tarjosi elämän uudistumisen lääkkeeksi rukousta: ”Rakentakaa te edelleen elämäänne pyhimmän uskonne perustalle, Pyhässä Hengessä rukoillen. Pysykää Jumalan rakkaudessa.” (Juud. 20–21)
Rukouksen lisäksi meille on annettu Jumalan sana, joka kykenee säilyttämään meidät uskossa. Raamattu on siitä ihmeellinen, että sen sanoma vaikuttaa elämässämme monella tapaa, kun kuulemme tai luemme sitä. Jos ihminen asettuu Sanan yläpuolelle ja torjuu sen, se paaduttaa hänet. Jos asetumme Raamatun kuuntelijaksi ja oppilaaksi, se uudistaa elämäämme ja palauttaa meidät Jumalan rakkauteen ja hyvään tahtoon.
Jumalalta ei rakkaus lopu, ja hänen hyvä tahtonsa meitä kohtaan on aina voimassa, loppuun saakka. Mutta ihminen itse voi torjua Jumalan rakkauden elämästään tai vääristää sen omiin itsekkäisiin tarkoituksiinsa. Juuri sitä uskosta luopuminen on käytännössä: torjumme pois luotamme hänet, joka voi uudistaa elämämme ja palauttaa meidät tahtonsa tielle.
Kun myönnän, että elämässäni jatkuvasti vaikuttaa taipumus luopua Jumalasta ja hänen tahdostaan, se auttaa minua näkemään itseni realistisemmin. Kukaan ei pysy elävän Jumalan yhteydessä itsestään. Sanansa avulla Jumala voi kuitenkin varjella meidät ja palauttaa meidät yhteyteensä, kun luovumme hänestä.