9.7.2009
Erään pysähdyttävän, lukemattomina painoksina levinneen Tapio Nousiaisen pienen kirjan nimi on Yksi ainoa elämä. Nimi on ajattomuudessaan hyvä. Se muistuttaa tosiasiasta, joka ei saisi koskaan unohtua keneltäkään. Jokaisella on vain yksi elämä, ja jokainen joutuu päättämään, mihin sen käyttää.
Tämä on näkynyt selvästi, kun lähetys- ja herätysliikejärjestöjen kesäjuhlilla on jälleen siunattu lähetystyöntekijöitä työhön eri puolille maailmaa. Jotkut ovat jo nuorina päättäneet käyttää elämänsä vieraan kulttuuriin parissa viemällä sanomaa Jeesuksesta Kristuksesta niille, jotka eivät häntä tunne.
Vaikka lähetystyössä on nykyään tarjolla myös monenlaisia lyhytaikaisia palvelumuotoja, pitkän tähtäimen lähetystyö rakentuu edelleen niiden varaan, jotka ovat valinneet elämäntehtäväkseen lähetystyöntekijän ammatin. Vie helposti kymmenen vuotta tai enemmän paneutua syvällisesti vieraaseen kulttuuriin ja oppia kieli sivuvivahteineen. Siksi lähetystyö on elämäntehtävä.
Kerran lähteneelle ikä ei kuitenkaan välttämättä estä hyvinkin pitkäaikaista palvelutehtävää. Lähetysjuhlilla on tänäkin kesänä siunattu uusille työkausille myös lukuisia veteraanilähettejä. Jotkut näkevät varteenotettavaksi mahdollisuudeksi palvella rakkaaksi tulleella lähetyskentällä myös eläkkeelle päästyään. Kun kerran on oikein kunnolla oppinut kielen ja päässyt kulttuuriin sisälle, lähetystyömaasta voi tulla kuin toinen kotimaa. Lisäksi maailma on kutistunut. Miljoonat ihmiset elävät osan elämästään jonkin muun kulttuurin parissa kuin sen, missä ovat syntyneet.
Elämäntehtävän ja kutsumuksen kysymykset koskettavat erityisen vahvasti lähetystyöhön lähtijöitä. Kutsumus on kuitenkin yhtä hyvin kaikkien muidenkin kristittyjen asia. Jokaisella on kutsumus. Tavallinen ansiotyökin voi palvella Jumalaa. Kutsumustehtävät eivät ole eriarvoisia, vaikka ovatkin erilaisia. Jokainen kristitty on ammattityönsä lisäksi kutsuttu myös edistämään evankeliumin levittämistä maan ääriin.
Mutta on myös mahdollista kulkeutua kutsumuksensa ohi. Jos on välinpitämätön etsimään Jumalan tahtoa omassa elämässään eikä piittaa lähimmäisten iankaikkisesta kohtalosta, jää pyörimään vain itsensä ympärillä. Silloin kutsumus – johon aina liittyvät Jumalan tahto ja muut ihmiset – jää löytämättä ja elämättä todeksi. Sellainen on traagista. Uutta mahdollisuutta ei saa koskaan. On vain yksi ainoa elämä.
Johtaessaan lähetystyöntekijöiden siunaamista Kansanlähetyspäivillä Kouvolassa lääninrovasti Juhani Huovila mainitsi tähän liittyvän varteenotettavan seikan. Jumalan palvelemisen esteenä ei ole itsensä kokeminen pieneksi ja heikoksi. Liiallisessa voiman tunnossa eläminen sen sijaan saattaa muodostua esteeksi.
Kun seuraa Jumalan tahtoa elämässään, joutuu usein kokemaan, että on liian pieni, liian voimaton, liian lahjaton tai muuta vastaavaa. Sekin näkyy kuitenkin selvästi jo Raamatussa, että elävä Jumala on erikoistunut käyttämään itsessään heikkoja ja vajavaisia ihmisiä toteuttamaan hänen tahtoaan maan päällä. Kesäloma on hyvä aika pysähtyä Jumalan edessä kyselemään: Herra, mihin ja missä sinä haluaisit minun käyttävän elämäni?