2.1.2009

Ihminen tietää hämmästyttävän vähän varmaa tulevaisuudestaan. Tiedämme, että jos saamme elää, ja jos Jeesus Kristus ei tule takaisin vielä tänä vuonna, on tämä vuosi vielä yksi armon vuosi elämässämme. Jälleen yksi vuosi, jolloin saamme turvautua sydämestämme evankeliumiin ja julistaa sitä kautta maailman. Vuosi, jolloin saamme evankelioida ja tehdä lähetystyötä.

Jokaisella kristityllä on Jumalan kutsu osallistua evankeliumin levittämiseen kaikille kansoille, omastamme alkaen. On suurta armoa, että saamme ammatistamme riippumatta olla osa sitä ”kuninkaallista papistoa”, jonka tehtävänä on kertoa maailmalle Jumalan suurista teoista.

Armoa on sekin, että meillä suomalaisilla näyttää edelleen olevan vapaus toimia Kristuksen todistajina ja tehdä lähetystyötä. Kenelläkään ei ole oikeutta riistää sitä vapautta meiltä. Ja jos se jossakin riistetäänkin, voi Jumala sen taas palauttaa.

Olemme viime vuosikymmeninä nähneet, miten valtavalla tavalla hän voi sen tehdä. Vielä sukupolvi sitten Raamattuja jouduttiin salakuljettamaan Kiinaan, Neuvostoliittoon ja useisiin muihin maihin. Vieläkin on maita, joihin Raamattuja täytyy kuljettaa salaa, mutta tämän päivän Kiinan uudessa, suuressa ja avoimesti toimivassa kirjapainossa kiinalaisille valmistuu vuosittain 12 miljoonaa Raamattua. Myös suurimmassa osassa Venäjää saa Raamattuja levittää nykyisin vapaasti.

Kaikki tämä on Jumalan armoa. Emme tiedä, kuinka kauan tällainen vapaus jatkuu, mutta sen olemassaolo on Jumalan suuri lahja meille.

2009 – mahdollisuuksien vuosi

Viime vuoden lopulla suomalaisessa julkisuudessa alkanut keskustelu uudesta ateismista osoittaa, kuinka paljon työtä meillä kristityillä on jäljellä. Monien muiden haasteiden lisäksi tarvitaan aivan uudenlaisten evankelistojen koulutusta. Sellaisten, jotka osaavat toimia nykyisillä ”Areiopageilla”, kuten internetissä, ja sellaisten, jotka ovat ”valmiita vastaamaan jokaiselle, joka meiltä kysyy, mihin meidän toivomme perustuu” (1. Piet. 3) selvällä suomen kielellä, ymmärrettävästi ja vakuuttavasti.

Moniarvoistuvassa ympäristössä tarjoutuu yhä useammin uusia mahdollisuuksia keskustella elämän merkityksellisimmistä asioista, jos vain olemme valmiita näkemään nämä mahdollisuudet ja osallistumaan keskusteluun.

Tässä työskentelyssä jokaisella kristityllä on paikkansa. Tarvitaan esirukoilijoita, työn tukijoita, rohkaisijoita ja monenlaisia käytännön toimijoita. Meidän on pidettävä huolta siitä, etteivät kristittyjen keskinäiset ristiriidat ja oman seurakuntaelämämme kohentaminen vie kaikkea energiaamme ja aikaamme.

Meidän ei tarvitse olla täysin valmiita eikä hengellisen kotimme tarvitse olla virheetön voidaksemme kutsua muitakin Jumalan perheväen osallisuuteen. Epätäydellinenkin koti voi olla houkutteleva keidas, jos siellä asuu puoleensavetävä nöyrä Jeesuksen rakkaus.