1.12.2005
Yhteiskunnan kaikkein varakkaimmat saisivat olla korkeintaan neljä kertaa niin rikkaita kuin muut ihmiset. Muutoin ero koetaan kohtuuttomaksi ja yhteiskunnassa voi syntyä kapina. Tästä filosofi Platonin ajatuksesta muistutti Suomen tunnetuimpiin filosofeihin kuuluva Maija-Riitta Ollila viime viikolla tv:n Punainen lanka -haastatteluohjelmassa. Hänen kommenttinsa liittyi Suomen viimeaikaiseen optiokeskusteluun.
Yhtä kohtuuttomia varallisuuseroja esiintyy kuitenkin jatkuvasti myös kansainvälisesti. Hurjimpien arvioiden mukaan joka kolmas minuutti jossakin kuolee lapsi nälkään. Yhden suomalaisen ravintola-aterian hinnalla voitaisiin eräissä köyhissä maissa maksaa kouluikäisen lapsen vuoden koulunkäynti.
Kymmenettuhannet ihmiset eri puolilla maailmaa pyrkivät omista kotimaistaan parempiin oloihin, jopa kuolemaa uhmaten. Tämä kertoo karulla tavalla siitä, miten epätasaisesti hyvinvointi maailmassa jakautuu. Köyhyys ja suunnattomat sosiaaliset ongelmat ovat maailmamme jokapäiväistä todellisuutta. Ollila arveli pessimistisesti, ettemme me länsimaalaiset välitä siitä, millaisissa oloissa ihmiset meistä kaukana elävät.
Jotkut kuitenkin välittävät. Heidän joukossaan on tuhatkunta suomalaista lähetystyöntekijää. Suomen herätyskristityt ovat aina välittäneet maailman äärissä asuvista lähimmäisistään. Heillä on ollut siihen erittäin hyvä motiivi: Jumalan rakkaus koskee kaikkia ihmisiä; kaikki eivät vain tiedä sitä. Mutta kaikkien pitäisi saada tietää ja kokea se.
Suoraan ihmisten uskosta ja vakaumuksesta nouseva välittäminen on parasta mahdollista lääkettä ihmisen luontaista itsekkyyttä ja välinpitämättömyyttä vastaan. Tällaisella kansainväliset rajat ylittävällä huolehtimisella on erittäin syvät uusitestamentilliset juuret. Apostoli Paavali puhuu korinttilaiskirjeessä tasaamisen periaatteesta. Sen mukaan Jumalan maailmanlaajuisessa seurakuntaperheessä on erityisesti muistettava niitä, jotka ovat muita heikommassa asemassa. Apostoli Johanneksen mukaan lähimmäisestä välittäminen on suorastaan sen edellytys, että Jumalan rakkauden kokemus säilyy meissä elävänä. Ei niin, että ansaitsisimme välittämisellämme Jumalan rakkauden. Pikemminkin niin, että Jumalan rakkaus ei voi säilyä elävänä sydämessä, jota hallitsee välinpitämättömyys lähimmäisen hyvinvoinnista.
Jumalan rakkauden koskettamat ihmiset haluavat tehdä jotakin kouriintuntuvaaa kaukanakin asuvien lähimmäisten hyväksi. Opetuksesta ja tarjolla olevista mahdollisuuksista riippuu, millaiseen taloudelliseen uhraamiseen ja käytännön toimintaan se johtaa.
Suomen lähetysjärjestöjen ulkolähetystyön taloudessa seurakuntien budjettivarojen prosenttiosuus on viime vuosina kasvanut suhteessa vapaaehtoiseen kannatukseen. On hyvä asia, että seurakunnat kasvattavat osuuttaan lähetystyön kustannusten kantamisesta. Samalla monesta syystäkin on kuitenkin huolestuttavaa, että vapaaehtoisen kannatuksen osuus on vastaavasti vähentynyt. Samaan aikaan kansalaisten yleinen vauraus on maassamme huikeasti kasvanut. Siellä missä rahamme ovat, on myös sydämemme. Onko toisista välittäminen vähenemässä myös vakaumuksellisten kristittyjen keskuudessa?