Olemme riippuvaisia Pyhästä Hengestä

8.5.2008

Kuka voisi antaa meille aidon herätyksen? Kuka voisi luoda aitoa kristittyjen välistä rakkautta? Kuka voisi antaa innon ja voiman viedä evankeliumia eteenpäin lähellä ja kaukana? Pyhä Henki voi ja haluaa tehdä tätä kaikkea. Hän on kolmiyhteisen Jumalan kolmas persoona, yhtä lailla Jumala kuin Isä ja Poikakin.

Pyhä Henki on siitä erikoinen persoona, että hän ei pidä itseään esillä. Sen sijaan hän pitää jatkuvasti esillä Jeesusta. Raamatun mukaan Pyhän Hengen keskeisin tehtävä on kirkastaa Kristusta. Kukaan ei tulisi uskoon ilman Pyhän Hengen työtä. Pyhä Henki on täysin korvaamaton uskonelämässä; ilman häntä ei ole olemassa mitään aitoa uskonelämää.

Pyhä Henki on myös lähetystyön Henki. Apostolien tekojen mukaan ensimmäiset kristityt puhuivat rohkeasti lähimmäisilleen Jeesuksesta täytyttyään Pyhällä Hengellä. Pyhä Henki synnytti evankelioimis- ja lähetystyön. Hän on vielä tänäänkin sen liikkeellepaneva voima. Hän kutsuu, varustaa, lähettää ja johdattaa lähetystyöntekijöitä maailman ääriin. Hän haluaa tehdä Jeesuksen tunnetuksi kaikkialla maailmassa.

Jumalan Henki on erottamattomasti yhteydessä Jumalan sanaan. Pyhä Henki ei tee mitään ilman Jumalan sanaa, puhumattakaan, että hän voisi tehdä jotakin vastoin Raamattua. On väärin vedota Pyhään Henkeen silloin, kun opetetaan tai toimitaan Raamatun vastaisesti. Pyhä Henki on inspiroinut Raamatun sanan, eikä hän voi milloinkaan toimia sitä vastaan.

Kovasydämisyys, haluttomuus tehdä parannusta, on pahin este Pyhän Hengen työlle kristityn elämässä. Heikkoutemme ja syntisyytemme eivät estä Pyhää Henkeä toimimasta elämässämme. Hänen tehtävänsä onkin juuri paljastaa syntimme ja kirkastaa meille sitä ainoaa lääkettä, joka syntiin on olemassa, Kristusta. Itse asiassa Pyhä Henki pääsee aivan erityisesti toimimaan silloin, kun me tunnustamme syntimme ja turvaudumme yksin Kristuksen sovitustyöhön.

Pyhä Henki ei välttämättä aina löydy sieltä, missä hänestä puhutaan paljon tai missä hänen tililleen luetaan kaikenlaista. Pyhä Henki löytyy sieltä, missä Jumalan sanaa viljellään runsaasti ja väärentämättömästi. Jumalan työhön kuuluu, että hän yhä uudestaan vie kristityn epätoivoon omasta kasvustaan kristittynä ja siitä, miten ihmeessä Jumalan valtakunnan työ voisi mennä eteenpäin meidän aikanamme. Juuri tuosta epätoivosta kasvaa toivo.

Jumala vie oman työnsä eteenpäin. Jumala huolehtii kansansa paimentamisesta ja lähetystyön etenemisestä. Hän käyttää siinä tavallisia ihmisiä, jotka iloitsevat syntiensä anteeksiantamuksesta Jeesuksessa ja joiden omatunto on sidottu Jumalan sanaan.

Suunnittelu, strategiat, tehokkaat toimintatavat, lahjakkuus tai mikään muu ei voi koskaan korvata Pyhää Henkeä. Me olemme riippuvaisia Pyhästä Hengestä kaikessa kristillisessä työssä. Ilman häntä meillä on vain muotomenoja, tunteilua tai järkeilyä. Vain hän herättää hengellisesti kuolleet ja puhaltaa elämän hengelliseen työhön. Ilman häntä olemme tyhjiä, kylmiä ja kuolleita. Hän haluaa herättää, lämmittää ja täyttää meidät uskolla, kiitollisuudella ja innostuksella Jeesuksesta. Tästä on kysymys helluntaina – ja aina.