13.11.2008
Yhden vaikuttavimmista puheista menneen viikon kirkolliskokouksessa piti kirkolliskokousedustaja, pastori Teuvo Riikonen. Riikonen oli tutkinut juuri ilmestynyttä kirkon nelivuotiskertomusta 2004–2007 miehen näkökulmasta: Miten miehillä menee niin kirkossa kuin kirkon ulkopuolellakin?
Riikonen esitteli seuraavanlaisia tuloksia: Ateisteiksi ilmoittautuvia miehiä on kaksi kertaa enemmän kuin naisia. Kirkosta eronneista tai eroa harkitsevista enemmistö on miehiä. Aktiivisesti Raamattua lukevista vähemmistö on miehiä. Samoin on lähetystyössä olevien laita, heistä vain 36 prosenttia on miehiä. Nuoriso- ja diakoniatyöhön hakeutuvista enää 16 prosenttia on miehiä. Teologiseen tiedekuntaan päätyvistä vajaa kolmannes on miehiä. Papiksi valmistuneista 40 prosenttia on miehiä. Seurakuntien työntekijöistä miehiä on 29 prosenttia ja naisia siis 71 prosenttia. On yksi ainoa asia, jossa miehet saavat naisista murskavoiton. Kirjan kertomuskaudella annettiin papeille kahdeksan varoitusta ja 15 pappia erotettiin määräajaksi. Kaikki varoituksen saaneet ja erotetut olivat miehiä.
Mikä avuksi? Riikonen ehdottaa avuksi reipasotteista poikatyötä, jossa määrätietoisesti pyritään ”jokaisen pojan voittamiseen Kristukselle”. Toiseksi on kuunneltava niitä, joilla on kokemusta ja menestystä miestyössä, jotta löydettäisiin miesten maallikkoaktiivisuutta arvostavat toimintamuodot. Miehille on uskottava kunkin oman armolahjan mukaisia tehtäviä Jumalan valtakunnan työssä. Myös sanomaan ja kristilliseen kieleen on kiinnitettävä huomiota.
Riikosen mielestä kirkossa on liikaa ”pikkusievää lepertelyä ja helisevää vaskia, josta mies on yhtä pihalla kuin Jurvan susi”. Varsinainen apu tulee Riikosen mukaan kuitenkin ylhäältä: Jumalan antamasta herätyksestä, jossa meidän osuudeksemme jää rukoilla ja kylvää Jumalan sanaa.
Riikosen esille nostamilla asioilla on kiire. Tässä maassa menetetään aivan liian monta miestä, jotka elävät elämänsä tuntematta Kristusta. Jengijohtajasta Kristuksen seuraajaksi kääntynyt Lauri Johansson sanoo lehtemme erikoisliitteessä Ilon Ajassa: ”Puliukosta presidenttiin kaikki me tarvitsemme Kristusta.”
Kulttuurimme on järkyttävällä tavalla isätön, ja sen keskellä olevasta kirkostakin on kovaa vauhtia tulossa Isätön. Tarvitsemme erityisesti paikallistason kristilliseen työhön useisiin eri työmuotoihin lisää miehiä ja isähahmoja, jotka uskollaan ja elämällään antavat esimerkkiä siitä, mitä merkitsee olla Kristuksen seuraaja tänään. Näitä miehiä löydetään vain panostamalla entistä enemmän rahaa ja energiaa, rukousta ja raamatullista julistusta poikatyöhön, nuorisotyöhön ja miestyöhön. Unohtamatta ja väheksymättä millään tavalla tyttöjen ja naisten parissa tehtävää kristillistä työtä.
Erikseen on kiinnitettävä huomiota siihen, miksi kirkollisen kurinpidon kohteeksi joutuu vain miehiä. Kirkollisia kurinpitotoimia ansainneita löytynee yhtä hyvin naisten kuin miestenkin keskuudessa. Onko tämä tasa-arvoista kohtelua?