25.10.2012

Kristitylle voi helposti käydä arjen haasteiden keskellä niin, että uskon ydin peittyy muiden asioiden alle. Siksi meidän on välttämätöntä muistuttaa jatkuvasti itsellemme, miksi me kristittyinä oikeastaan evankelioimme, teemme lähetystyötä, uhraamme omastamme, näemme vaivaa ja kilvoittelemme. Millä polttoaineella niin sanotusti moottori pysyy käynnissä?

Ester Kurvinen, joka oli 1800- ja 1900-luvun vaihteessa seitsemäntoistavuotiaana lähtenyt lähetystyöhön, puhui kaikkien kristittyjen puolesta ilmaistessaan kaiken kristillisen työn motivaation seuraavasti:

”Silloin kuin sain kutsun lähteä Jaappaniin, oli matkalle valmistusaikaa vain kolme viikkoa. – Hiljattain sitä ennen oli minulle kirkastunut evankeliumin salaisuus, nimittäin autuuteni Jeesuksen veressä, joka oli tapahtunut koko maailmalle Golgatan kukkulalla 1900 vuotta sitten. Olin uskon elämässä kokematon lapsi, mutta syksyllä 1899 oli minussa herännyt halu ja toivo päästä puhumaan pakanoille Herran Jeesuksen armosta ja autuudesta. Käsitettyäni suurena syntisenä saaneeni Jumalan Karitsan uhriveressä kaikki syntini anteeksi aivan hinnatta ja ansiotta, omistettuani iankaikkisen elämän Jumalan Pojan uhrikuolemassa, en voinut olla tästä onnestani puhumatta kanssaihmisille. Kun silloin tuttavani ja ystäväni alkoivat minua pilkata ja tuomita, heräsi sydämessäni vielä palavampi ajatus päästä ilmoittamaan pakanaraukoille onnestani Jeesuksessa.”

Siinä se on. Sen käsittämättömän onnen ja autuuden avautuminen, että Jeesuksen uhrikuoleman tähden saa uskoa kaikki syntinsä anteeksi ja tietää olevansa sataprosenttisesta armosta Jumalalle rakas, hänen oma lapsensa ja iankaikkisen elämän perillinen. Tämä sytyttää sydämessä liekin, joka sammuu vain, jos kristitty unohtaa, kuka hän oikein on ja mitä hän oikein on lahjaksi saanut.

Kun Evankeliumiyhdistyksen lähettinä toiminut ja malariaan sairastunut Esteri Kurvinen palasi Suomeen, hän antoi tervetulotilaisuudessa seuraavanlaisen raportin:

”Herran rakkaus on ollut ihmeellinen minuakin kohtaan kuluneiden kuuden vuoden aikana. Ystävät rakkaat! Kun joku meistä lähtee lähetyssaarnaajaksi pakanoille tai täältä lähetetään apua kuolemattomille sieluille heidän ijäiseksi onneksi, niin ei se ole mitään uhraamista. Sehän on vain heikko hengitys kiitollisuutta häntä kohtaan, joka on kaiken sydänverensä meidän syntiemme tähden vuodattanut lahjoittaaksensa meille helvetin ansainneille ijankaikkisen, loppumattoman onnen ja autuuden.”

Jeesuksen tähden jostakin luopuminen ei ole mikään varsinainen uhraus, se on vain ”heikko hengitys kiitollisuutta häntä kohtaan.”

Juuri tämän tähden raamatullinen kristinusko ei koskaan kokonaan häviä maan päältä, ennen kuin Herramme Jeesus Kristus palaa henkilökohtaisesti kirkkaudessaan tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Aina ja kaikkina aikoina on ihmisiä, joiden sydämessä Jumala itse sytyttää palavan ajatuksen kertoa Jeesuksesta muille. Tuo palava ajatus syntyy samalla kun uskon salaisuus kirkastuu ihmiselle.

Rukoilkaamme, että näin kävisi yhä useammalle. Siitä alkaa herätys ja aito hengellinen elämä.