30.8.2012
Suomi, niin kuin koko Eurooppa, kaipaa kipeästi evankelioimista. Tästä ovat vakuuttuneet jo monet perinteisetkin kirkot. Myös katolisen kirkon johto korostaa nykyään evankelioimista, kuten piispa Jari Jolkkonen totesi puheessaan viime kesän Kansanlähetyspäivillä. Kristityt eivät evankelioi vain siksi, että kirkot eivät tyhjenisi. Kristityt evankelioivat Jeesuksen rakkauden ja Jumalan pyhyyden tähden.
Jokainen, joka on oppinut tuntemaan Jumalan rakkauden ihmisiä kohtaan Kristuksessa, haluaa julistaa tätä hyvää sanomaa. Samalla kristittyä motivoi evankeliumin julistamiseen myös tietoisuus viimeisestä tuomiosta. Kaikkitietävä Jumala arvioi lopulta jokaisen ihmisen ja koko ihmiskunnan ajatukset, sanat ja teot täydellisellä vanhurskaudellaan ja oikeudenmukaisuudellaan viimeisellä tuomiolla.
Evankeliumi kertoo hyvän uutisen siitä, että Jumala haluaa jo nyt etukäteen armahtaa kaikki ne, jotka turvautuvat Kristukseen. Hänessä meillä on olemassa armahdus ja vapahdus syyllisyydestä ja rikkomuksista, jotka ovat meidän kaikkien ongelma. Evankelioimisessa on lukemattomia erilaisia muotoja ja toimintatapoja, mutta itse evankeliumi siitä, kuinka Kristus kuoli meidän syntisten puolesta, ei koskaan voi muuttua.
Hiljattain Ryttylässä kokoontunut tunnustustenvälinen evankelistakonferenssi keräsi ennätysmäärän osallistujia. Konferenssi on kasvanut muutaman kymmenen hengen kokoontumisesta noin sadanviidenkymmenen hengen tilaisuudeksi. Aistittavissa oli aito huoli kasvavasta joukosta suomalaisia, jotka eivät tunne Kristusta.
Huomispäivän evankelistoilla on edessään ennennäkemätön haaste. Edesmenneellä evankelista Kalevi Lehtisellä oli tapana sanoa, että uskosta luopunutta ihmistä on vaikeampi tavoittaa evankeliumilla kuin sellaista, joka ei ole koskaan kuullutkaan Kristuksesta. Näin on muun muassa siksi, että moni kantaa mukanaan kuulemista vaikeuttavia pettymyksen kokemuksia uskovista ihmisistä ja seurakuntayhteydestä. Siksi on tavattoman tärkeää, että evankelista aina muistuttaa itseään apostoli Paavalin motosta: me emme julista itseämme, vaan Kristusta. Evankelioimisessa voi tuskin koskaan korostaa liikaa nöyrän ja rakkaudellisen asenteen merkitystä.
Halussaan olla relevantti ja puhua ihmisille ymmärrettävästi evankelista ei kuitenkaan saisi vääristää itse evankeliumin sisältöä. Siihen ei ole varaa, sillä vain aito raamatullinen evankeliumi Kristuksesta meidän edestämme ristiinnaulittuna ja ylösnousseena tarjoaa ihmiselle turvan viimeisellä tuomiolla. Evankelioimisessa ei lopulta ole kysymys vain tätä elämää koskevista asioista, vaan siitä missä me vietämme iäisyytemme.