17.10.2013
Jeesus on koko kristillisen kirkon keskus ja ydin. Jos kirkko tai yksityinen kristitty lakkaa rukoilemasta ja palvomasta Jeesusta Jumalana ja turvautumasta häneen Vapahtajana, se tai hän lakkaa olemasta kristillinen kirkko tai kristitty ihminen. Jos lakataan kuuntelemasta Jeesuksen ääntä Raamattuun kirjoitetuissa teksteissä, joudutaan harhaan, pois Jumalan tahdosta.
Jeesus johtaa seuraajiaan ja seurakuntaansa sillä, mitä hän itse suoraan ja apostoliensa välityksellä puhuu Uudessa testamentissa. Jos ihminen ei välitä Uuden testamentin opetuksista vaan kuvittelee Jumalan johdattavan häntä suoraan niiden ohi, hän on langennut hurmahenkisyyteen. Häntä johdattavat hänen omat mieliajatuksensa sen sijaan, että hän eläisi Jumalan johdatuksessa. Kirkko, joka kuvittelee Jumalan johdattavan sitä, vaikka se opettaa ja toimii Uuden testamentin opetusten vastaisesti, elää kollektiivisessa itsepetoksessa ja luopumuksessa.
Näin on rohjettava sanoa, koska Jeesus itse yhä uudestaan sitoutti seuraajansa omiin ja apostoliensa opetuksiin. Niiden kautta Pyhä Henki toimii johdattaen kristittyjä Jumalan tahdon tiellä. Jos tältä tieltä poiketaan pois, joudutaan mielikuvituksen, itsepetoksen ja harhojen tielle, vaikka kuinka elettäisiin uskonnollisen loiston tai hengellisen hurmion vallassa.
Ruotsin kirkosta eronneen professori Eva Hambergin analyysi kirkosta, jonka hän on jättämässä (katso uutinen sivulla 5) on surullista luettavaa. Vielä surullisempaa on havaita, että kaikki muutkin pohjoismaiset kansankirkot sairastavat samaa maallistumisen tautia. Mikä enää voi pelastaa nämä kirkot? Ainoastaan uusi uskonpuhdistus. Sitä olisi hyvä rukoilla kaikissa kirkoissa, kun ensi sunnuntaina jumalanpalveluksissa vietetään uskonpuhdistuksen muistopäivää.
Kristittyjen kesken on paljon puhetta herätyksestä ja monet sanovat, että sellainen on tulossa. Se vaatisi kuitenkin samalla uskonpuhdistuksen, paluun Jumalan sanaan, Raamattuun. Ei ole olemassa mitään aitoa Jumalan lähettämää herätystä ilman Jumalan sanaan sitoutumista.
Jos herätys ei ole samalla raamattuherätys, se on pelkkää hurmahenkisyyttä. Tällaisia lyhytaikaisia, ”herätykseksi” nimitettyjä liikehdintöjä olemme Suomessakin nähneet useita viime vuosikymmeninä. Mitä niistä nyt on jäljellä?
Kyllä, me tarvitsemme herätyksen. Mutta ei mitään sielullista, lyhytkestoista tunnekuohua, vaan koko ihmistä, myös hänen ymmärrystään, koskevan perusteellisen uskonpuhdistusherätyksen, jossa ihminen suostuu kokonaisvaltaisesti Kristuksen ja hänen sanansa yhteyteen ja johdatukseen. Ainoastaan tällainen Raamatun arvovallan hyväksyminen voi pelastaa pohjoismaiset kansankirkot näivettymästä ja kuolemasta maallistumiseen ja luopumukseen.