23.6.2005
Vanha vastakkainasettelu julistamisen ja auttamisen välillä on onneksi melkein kokonaan hävinnyt lähetystyöstä keskusteltaessa. Käytännöstä se on hävinnyt kokonaan, jos sitä on käytännössä koskaan ollutkaan. Ei tule mieleen yhtään lähetystyötä tekevää tahoa, joka ei tekisi myös monenlaista auttamis- ja kehittämistyötä työaloillaan.
Tällä hetkellä yksipuolisuuden vaara vaanii päinvastaiselta suunnalta. Yhä useammalla taholla puhutaan kielteiseen sävyyn kääntymiseen ja uskon syntymiseen tähtäävästä julistustyöstä.
Nyt on korostettava yhä uudelleen, että Kristuksen käskyn mukainen lähetystyö tähtää aina lopulta siihen, että ihmiset kääntyvät henkilökohtaisesti, heissä syntyy pelastava usko ja kaikkialla maailmassa muodostuu kristillisiä seurakuntia. Tästä ei ole olemassa mitään poikkeuksia.
Kaikissa maanosissa, kaikkien uskontojen, kansojen, kulttuuri- ja kieliryhmien parissa on välttämätöntä julistaa evankeliumia, jotta ihmiset hylkäisivät epäjumalansa, kääntyisivät elävän Jumalan puoleen ja saisivat uskomalla Kristukseen syntinsä anteeksi. Uskonnot eivät pelasta; Raamatun mukaan ihmisen täytyy kuulla Kristuksesta, ja uskoa häneen, jotta voisi pelastua. Ilman Kristusta ihmisen osa on lopulta vain tuomio ja kadotus. Tämä on niin selvä ja keskeinen painotus Raamatussa, että sen hämärtäminen on suorastaan antikristillistä.
Tämä pätee tietysti myös niin sanotuissa kristillisissä maissa. Juhannuksena vietämme Johannes Kastajan juhlaa. Hän muistuttaa meille, miten välttämätöntä on tehdä parannus. Tekemättä parannusta ja kääntymättä elävän Jumalan puoleen kukaan ei ole koskaan päässyt eikä tule koskaan pääsemään taivaaseen. Tämä on Raamatun yksinkertainen opetus (esim. Luuk. 13:3,5; 15:7; 24:47).
Siksi onkin niin sanomattoman tärkeää, että ymmärrämme oikein, mitä tarkoittaa tehdä parannus. Luterilaiset Tunnustuskirjat puristavat asian täsmällisesti pähkinänkuoreen: ”Parannus näet sisältää varsinaisesti seuraavat kaksi asiaa. Toinen on katumus eli synnintunnosta johtuva pelästyminen, joka ahdistaa omaatuntoa. Toinen on usko, joka syntyy evankeliumista eli synninpäästöstä ja joka luottaa siihen, että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, ja antaa omalletunnolle lohdutuksen ja vapauttaa sen pelosta.”
Tarvitaan kaksi, ja vain kaksi, asiaa: syntiensä katumista ja evankeliumin uskomista. Tämä sanoma sisältää valtaisan vapautuksen, yhtä hyvin nykyajan upeita kokemuksia metsästäville kuin uskonpuhdistuksen ajan katolisissa katumusharjoituksissa tuskailijoille. Kääntymys katumuksessa Jumalan puoleen riittää. Hänen sanansa perusteella saa Jeesuksen nimessä uskoa kaikki syntinsä anteeksi annetuiksi.
Mikään muu ei sitten riitäkään. Jos Pyhä Henki ei ole saanut puhutella ihmistä niin, että hän ymmärtää katua syntejään ja turvautua Kristukseen, hän ei ole vielä Raamatun sanontaa käyttääksemme ”siirtynyt pimeydestä valkeuteen”. Tämä pätee yhtä hyvin Pekingissä kuin Pietarissakin, samalla lailla Turkissa kuin Turussa. Taivaaseen ei ole takaovea. On vain yksi ovi, Jeesus Kristus. Tämä asia on kaikkien maallikoiden ja teologien pidettävä mielessä. Jos tämä korostus hukkuu meiltä, meiltä hukkuu kaikki. Ja me itsekin hukumme.