9.10.2008
Miksi kutsuisi siunaamista, jonka pappi virka-asussa toimittaa ja joka kaikilta ulkonaisilta tuntomerkeiltään – pukuineen, sormusten vaihtamisineen ja suudelmineen – muistuttaa täysin avioparin vihkimistä? Espoon hiippakunnan tuomiokapituli (lukuun ottamatta Pekka Leinoa, joka jätti eriävän mielipiteen) hylkäsi viime viikolla kaikki yhdeksän kantelua rovasti Liisa Tuovista vastaan, joka oli suorittanut tällaisen toimituksen samaa sukupuolta olevalle naisparille.
Espoon hiippakunnan tuomiokapitulin mukaan toimitus oli vain rukoushetki. Kuka tahansa tuomiokapitulin jäsen on voinut tarkistaa tilaisuuden todellisen luonteen vaikkapa Helsingin Sanomien nettisivuilla pyörineestä videopätkästä. Seurakunnan varauskirjassa tilaisuutta kutsuttiin nimellä ”häät”. Tuomiokapitulin kannanottoa on vaikea pitää edes rehellisenä.
Tämän viikon tiistaina julkaistiin perhettä, avioliittoa ja seksuaalisuutta koskeva kahdeksan piispan kirja Rakkauden lahja. Espoon tuomiokapitulin päätös ja tämä piispojen kannanotto yhdessä näyttävät käytännössä vihreää valoa Liisa Tuovisen tavalle toimia kirkossa. Tuovinen osoitti ymmärtäneensä tämän hyvin iloitessaan päätöksestä.
Piispat peräävät kirjassaan kirkon ykseydestä kiinnipitämistä, siitä huolimatta, että kirkossa on vastakkaisia käsityksiä samaa sukupuolta olevia pareja koskevissa kysymyksissä.
Ykseydestä kiinni pitäminen ei ole mahdollista. Liisa Tuovisen tavoin opettavien ja toimivien kirkon virkamiesten kanssa Raamattuun pitäytyvällä kristityllä ei ole enää mitään hengellistä yhteyttä, sillä oppi ja käytännöt ovat ratkaisevasti erilaiset. Uudessa testamentissa Jeesus itse nuhtelee seurakuntaa siitä, että siellä harjoitetaan väärää suvaitsevaisuutta, kun opetetaan väärin ja eksytetään ihmisiä pois Jumalan tahdosta. Siitä kehotetaan tekemään parannusta.
Piispojen todella paljon viisaita ajatuksia ja linjauksia sisältävä puheenvuoro on jollakin tavoin sisäisesti ristiriitainen. Piispat esittävät monesta asiasta, esimerkiksi uskollisuudesta ja rakkauden olemuksesta, selkeästi kristillisen ajattelun lähtökohdat. Lukija jää kuitenkin ihmettelemään, miksi niistä ei vedetä johtopäätöksiä loppuun asti. Koska väärää opetusta ei torjuta selvästi, puheenvuorossa jää käytännössä lopulta ovi auki esiaviollisille suhteille, avoliitolle, avioerolle ja uudelleenvihkimiselle ilman rajauksia, vammaisten lasten abortoimiselle ja keskenään ristiriitaisille opetuksille homokysymyksestä.
Perinteisesti kirkon opetuksessa on Raamatun pohjalta sanottu selvä ei esiaviollisille suhteille ja avoliitoille. Oikeutettu avioero ja uudelleenvihkimisen mahdollisuus on rajattu tiettyihin selviin poikkeustapauksiin. Abortti on aina torjuttu selvästi, alkukirkosta alkaen. Jokaisella, mahdollisesti vammaisellakin lapsella, on oikeus syntyä. Homokysymyksessä kirkossa ei ole koskaan ennen annettu tilaa luomisjärjestyksen vastaiselle näkemykselle.
Jos tällä linjalla ei jatketa, kirkko jää käytännössä ilman raamatullista vastausta polttaviin kysymyksiin. Jos ei selvästi sanota, mikä on väärin, ei tarvita myöskään anteeksiantamusta, josta kirjassa hyvin sanotaan, että se on aina tarjolla myös seksuaalielämän synneistä.
Kristuksen kirkko ei ole ”vastakkaisten näkemysten” kirkko, vaan yhden apostolisen uskon kirkko.