Uuras Saarnivaaran hengellinen perintö

28.2.2008

Filosofian ja teologian tohtori Uuras Saarnivaara on yksi Kansanlähetyksen teologisista isistä. Hänen syntymästään tuli juuri kuluneeksi sata vuotta, ja sen kunniaksi järjestetty 100-vuotisjuhlaseminaari valaisi monipuolisesti hänen elämäänsä. Saarnivaaran elämäntyötä ja teologiaa on tutkittu kahdessa tuoreessa väitöskirjassakin. Ari Aurasen väitös Lestadiolais-uuspietistinen konservatiiviteologi: Uuras Saarnivaaran elämä ja toiminta vuoteen 1966 nostaa esiin historiallisen näkökulman, Matti Väisäsen väitös Vedestä vai hengestä puolestaan teologisen näkökulman.

Seminaarissa kävi ilmi, kuinka Saarnivaara alun perin teologina ja tutkijana kannatti joitakin liberaaleja ja raamattukriittisiä näkemyksiä. Tutustuttuaan anglosaksisessa maailmassa akateemisesti pätevään, konservatiiviseen raamattututkimukseen hän muutti kantansa raamattukysymyksessä. Sen jälkeen hän käytti suuren osan energiastaan tutkijana ja teologina puolustaakseen Raamatun arvovaltaa ja erehtymättömyyttä.

Vielä suuremman osan kirjallisesta tuotannostaan Saarnivaara kuitenkin käytti puolustaakseen raamatullis-luterilaista herätysteologiaa. Hän oli merkittävä Luther-tutkija, joka muun muassa määritteli Lutherin kuuluisan ”tornikokemuksen” ajankohdan uudelleen. Hänen näkemystään monet muutkin tutkijat ovat sittemmin päätyneet kannattamaan.

Saarnivaara oli teologina ja tutkijana aikaansa edellä kritisoidessaan teologisen tutkimuksen antiteistisiä, Jumalan olemassaolon kieltäviä lähtökohtia. Massiivisen kirjallisen tuotantonsa lisäksi Saarnivaara toimi pääkouluttajana noin 150:lle myöhemmin täystoimiselle teologille ja papille. He vaikuttavat edelleen eri puolilla maailmaa.

Uuras Saarnivaara saarnasi laajalti Suomessa ja Yhdysvalloissa. Hän piti Kristuksen sijaissovituskuolemaa kaiken kristillisen julistuksen luovuttamattomana ytimenä ja ihmisten henkilökohtaisen uskon kautta saamaa osallisuutta siitä kristillisen työn ykköstavoitteena.

Saarnivaara ei tehnyt valintojaan yliopistollisen tai  kirkollisen uran ehdoilla. Hän oli erityisellä tavalla lahjomaton teologi. Kirjoituksissaan ja julistuksessaan hän empimättä kritisoi kirkon johtajia ja tunnettuja teologeja silloin, kun he hänen mielestään poikkesivat opetuksissaan ja kannanotoissaan oikeasta raamatullis-luterilaisesta opista tai silloin, kun heidän raamattukritiikkinsä oli tieteellisesti ja historiallisesti kestämätöntä. Tämä sulki häneltä myöhemmin ovia sekä yliopistossa että kirkossa.

Saarnivaara oli myös voimakas Kirkkojen maail­manneuvoston ekumenian politisoitumisen kriitikko. Tämäkin kritiikki on ytimeltään osoittautunut oikeaksi. Moni tuon ajan teologi tiesi sen hyvin, mutta jätti sen kirkkopoliittisista syistä julkisuudessa kertomatta. Ekumenian kritiikistään huolimatta Saarnivaara kannatti lämpimästi kaikkien uskovien ihmisten ”sydänten ekumeniikkaa”, niin kuin hänellä oli tapana sanoa.

Kenenkään elämä ei ole täydellistä, mutta Saarnivaara jätti pysyviä muistoja myös henkilökohtaisen hurskautensa ansiosta. Hän ylläpiti elämänsä viimeiseen päivään saakka uskomattoman kurinalaista päivittäistä hartauselämää. Vielä muutama tunti ennen kuolemaansa hän tapansa mukaan hiljentyi Jumalan sanan ja rukouksen merkeissä.