15.4.2010
Tämänkertaisessa lehdessämme kerrotaan hyviä uutisia kirkon elämästä useasta maasta, muun muassa Japanista, Bulgariasta ja Turkista. Evankeliumi etenee eri puolilla maailmaa. Ihmisiä tulee uskoon ja seurakunnat kasvavat. Monien maiden turvallisuustilanteen vuoksi kaikesta ei valitettavasti voi edes kertoa.
Selvää kuitenkin on, että Jumala on käyttänyt, ja käyttää, aivan tavallisia suomalaisia kristittyjä. Ihmisten ei tarvitse olla suuria uskon sankareita, eikä seurakuntien ja järjestöjen tarvitse olla täydellisiä voidakseen olla aidosti mukana Jumalan valtakunnan työssä. Kaikessa kristillisessä työssä on aina myös ongelmia, ristiriitoja ja vastoinkäymisiä. Jumala toimii niistä huolimatta Sanansa ja Henkensä kautta. Pääasia on, ettemme luovu apostolisesta uskosta vaan pidämme siitä kiinni ja viemme sitä eteenpäin.
Sen vuoksi on todella surullista lukea Kirkko & kaupunki -lehden päätoimittajan Seppo Simolan pääkirjoitusta (22.3.2010): ”Jälleen yksinkertaistaen: kirkossa on kaksi selkeästi toisistaan poikkeavaa näkemystä. Toisella puolella pidetään tiukasti kiinni Raamatussa ilmaistusta ’väärentämättömästä Jumalan sanasta’ ja muuttumattomasta kirkon uskosta ja opista. Toisella puolella nähdään sekä Raamattu että kirkon oppi oman aikansa historiaan sidottujen ihmisten ilmauksena siitä, mitä he ovat ymmärtäneet Jumalasta ja ihmisen suhteesta häneen. Karkeasti sanoen arkkipiispan vaalissa käytiin kamppailu näiden kahden näkemyksen välillä. Jälkimmäinen voitti niukasti. Tulevassa Helsingin piispanvaalissa vastaavaa vastakkainasettelua ei nähdä. Kirkollisesti, Helsinki on Suomessa kaikkein vähiten jyrkällä ’raamattuvyöhykkeellä’, eikä sen edustajilla olisi täällä mitään mahdollisuuksia tulla valituksi. Kaikki ehdokkaat edustavat edellä kuvatuista jälkimmäistä uskon tulkintatapaa kukin omalla vivahteellaan.”
Viimeinen rivi Simolan tekstissä on paljastava. Klassista kristillistä näkemystä – sitä, että tahdotaan pitää tiukasti kiinni Raamatussa ilmaistusta väärentämättömästä Jumalan sanasta ja muuttumattomasta kirkon uskosta ja opista – ei tulevassa Helsingin piispanvaalissa edusta enää kukaan. Kaikki ehdokkaat ovat omaksuneet teologian, joka ei kaikin osin sitoudu Raamattuun eikä yhtä ehdokasta lukuun ottamatta edes koko uskontunnustukseen.
Kirkkoherra, ekumeniikan dosentti Sammeli Juntunen tuskittelee Kotimaan nettiblogissaan (2.4.2010) piispaehdokkaiden näkemyksiä: ”En voi käsittää, miten ihminen voi pyrkiä piispaksi, jos hän ei usko Apostolisen uskontunnustuksen mukaisesti! Siinähän on kerrottu tiivistetyssä muodossa ne asiat ja Jumalan teot, jotka jokaisen kastetun on tiedettävä ja tunnustettava ollakseen kristitty. Piispan tehtävä on valvoa papiston pysymistä tässä uskossa, johon pelastuksemme ja kirkon ykseys perustuvat. Ei ihminen voi olla piispa, ellei hän itse usko Apostolisen uskontunnustuksen mukaisesti.”
Vaikka olisimme kuinka heikkoja ja vajavaisia, meidän tulisi pitää kiinni Raamatussa ja uskontunnustuksissa ilmaistusta uskosta ja sanoutua irti tämän uskon kieltämisestä, ja kristillisyyden nimissä esiintyvistä sen kieltäjistä. Silloin Jumala tulee varmasti edelleen käyttämään meitä ja meillä on tulevaisuus. Muussa tapauksessa joudamme jo museoon.