Toivomme on Jumalassa

3.1.2002

”Evankelioimis- ja lähetystyö on huomattavasti helpompaa, jos muistat, että Jumala on olemassa.”

Kristityn psykologin pilke silmäkulmassa nuorelle evankelistalle antama neuvo sopii iskulauseeksi myös vuodelle 2002. Jumala on olemassa, ja hänellä on omat suunnitelmansa tälle vuodelle. Niin kansojen vaiheet kuin yksilön polkukin ovat viime kädessä hänen hallinnassaan. ”Ihminen suunnittelee tiensä, mutta Herra ohjaa hänen askelensa.” (Sananl. 16:9)

Kristityn turvallisuus ei tule siitä, että Jumala olisi luvannut ettei tänä vuonna tapahdu mitään pahaa. Päinvastoin, sekä Jeesus itse että apostolit maalaavat lopunajan näkymät hyvinkin synkein värein: luopumusta, harhaoppeja, sotia ja vainoja. Maailma ei muutu paremmaksi paikaksi, puhumattakaan siitä, että ihminen tulisi paremmaksi. Omalta osaltaan viime vuoden syyskuun 11. demonstroi näyttävästi ihmisen pahuuden pysyvyyden.

Kristityn toivo ei ole toiveajattelua inhimillisestä utopiasta. Kristityn toivo on Jumalan olemassaolo ja muuttumattomuus. Se minkä Jumala on luvannut, pysyy, vaikka vuoret horjuisivat ja kukkulat sortuisivat.

Käytännössä tämä merkitsee sitä, että ihmisen tulisi tunnistaa ja tunnustaa Jumalan todellisuus kaikilla teillään. Jättäessään Jumalan pois laskuista ihminen arvioi koko elämänsä täysin väärin. Se mikä ei ole kovin tärkeää, nousee suureen arvoon, ja se mikä olisi elintärkeää, näyttää mitättömältä ja merkityksettömältä.

Markan vaihtuminen euroksi osoittaa, miten myös oma maanosamme on muutoksessa, jonka lopputuloksesta ei vielä tiedä kukaan muu kuin Jumala. Alkaneenakin  vuonna on erittäin tärkeää pitää kiinni niistä asioista, jotka ovat kristitylle luovuttamattomia. Kaiken muun yläpuolella on tietenkin sovinto Jumalan kanssa Jeesuksen tähden. Jumalan lapseksi pääseminen ja siinä asemassa pysyminen on elämämme kallein asia. Siksi myös evankelioimis- ja lähetystyö – sovituksen sanoman vieminen muiden ihmisten tiedoksi – on myös vuonna 2002 kaikkien kristittyjen ykkösasioita.

Lisäksi on tärkeää kuunnella alkaneenakin vuonna myös Jumalaa eikä vain ihmisiä. Tänäkin vuonna elämme kaikki uutis- ja informaatiotulvan keskellä. Jopa aamulla tulee nykyään TV:stä uutisia. Kaikki uutiset ovat aina väritettyjä. Täysin totuudenmukaiset uutiset voisi saada vain Jumalalta. Tässä onkin asian ydin. Kun ihminen lakkaa kuulemasta Jumalaa – käytännössä se tapahtuu silloin kun Raamattu ja siihen pohjautuva julistus unohtuu – koko hänen käsityksensä maailmasta ja elämästä vääristyy. Ruotsalainen filosofi, joka muutama vuosi sitten ehdotti Saarnaajan kirjan lukemista kaikille opiskelijoille, oli ymmärtänyt jotakin olennaista. Kun tarpeeksi kauan elää luolassa, käy niin kuin Narnia-sarjassa: alkaa luulla, että ainoa käytettävissä oleva valo – lamppu – onkin itse aurinko. Siksi on välttämätöntä aina välillä tuulettaa myös omia ajatuksiaan, muuten saattaa alkaa pitää niitä Jumalan ajatuksina. Vaikka jälkimmäiset ovat profeetta Jesajan mukaan yhtä korkealla meidän ajatustemme yläpuolella kuin taivas on maasta.