Terrorismin uhka ja juuret

16.9.2004

Koulujen alkua syksyllä juhlitaan Venäjällä suurena juhlapäivänä. Beslanin kaupungissa Pohjois-Ossetiassa se muuttui kauhun päiväksi, kun terroristit ottivat panttivangeikseen yli tuhat koululaista ja heidän omaistaan. On mahdotonta mitata ihmisten murhetta, jonka tämä satoja kuolonuhreja aiheuttanut terrori-isku sai aikaan. Monen mielessä on tuskainen kysymys, miksi tällainen kaappaus kohdistetaan lapsiin. Sehän vain lisää vihaa kaappaajia kohtaan.

Samalla se kuitenkin osoittaa, kuinka epätoivoisiin ja raakoihin tekoihin terroristit ovat valmiita. Emme myöskään tiedä, mitä kaikkea kaappaajien ja heidän kansojensa lapset ovat joutuneet kokemaan.

Väkivallan ja koston kierrettä maailmassa on äärimmäisen vaikea katkaista. Presidentti Putinin ja kenraali Juri Belujevskin maininnat maansa valmiudesta ennakoiviin iskuihin muistuttavat vahvasti Yhdysvaltain presidentin puheita. Näiden suurvaltajohtajien puheista päätellen maailmanlaaja sota terrorismia vastaan voi hyvinkin olla vasta alullaan.

Pohjola on saanut olla toistaiseksi rauhassa terrori-iskuilta, mutta ei ole ollenkaan itsestään selvää, että näin tulee aina olemaan. Isku beslanilaiseen kouluun osoitti, etteivät terroristit kaihda juuri mitään. Jos ääri-islamilaisen väkivallan yksi tavoite on saada aikaan kaikissa länsimaissa pelkoa ja kaaosta, mikään länsimaa ei ole turvassa.

Terrorismia vastaan voidaan taistella ainakin kolmella rintamalla: Ensinnäkin aseellisesti, ja sen puolen hoitavat tietenkin sotilasvoimat. Toiseksi taistelemalla kaikenlaista sortoa, köyhyyttä ja kurjuutta vastaan. Siksi on tehtävä monipuolista kehitysyhteistyötä. Kolmanneksi terrorismia vastaan tulee taistella ideologisesti. Osalla terrorismia on selvästi myös uskonnolliset juuret. Saksan Bonnissa ollaan parhaillaan sulkemassa Islam-akatemiaa, koska siinä toimii al-Qaidaa lähellä olevia islamilaisia ryhmiä ja sen julkaisemat kirjat ovat sisältäneet terrorismiin yllyttävää ainesta.

Lienee selvää, että on väärin yhdistää islaminuskoiset ja terrorismi yleisesti toisiinsa. Mutta yhtä väärin on sulkea silmänsä siltä tosiasialta, että viimeaikaisilla terrori-iskuilla on ollut selviä kytköksiä ääri-islamiin. Kaikkia uskontoja on varmasti historian kuluessa käytetty väärin, mutta siihen olisi uskonnon omien edustajien rankasti puututtava.

Yksi tehokkaimpia ja välttämättömämpiä tapoja vastustaa terrorismia on edelleenkin julistaa evankeliumia kaikkialla maailmassa. Lisäksi kristittyjen olisi aika pitää rohkeasti esillä Raamatun usein toistamaa lupausta Jeesuksen toisesta tulemuksesta. Maailmaan ei tule pysyvää rauhaa, ennen kuin Rauhanruhtinas palaa. Hänen tullessaan aseet vaikenevat ja vääryydet loppuvat lopullisesti.

Itsemurhat järkyttävän yleisiä

Viime viikolla uutisoitiin yllättävä tosiasia: maailmassa kuolee vuosittain enemmän ihmisiä itsemurhaan kuin murhiin ja sotiin yhteensä. Vuosittain noin miljoona ihmistä riistää itseltään hengen.

Vaikka erilaiset henkiset tukiverkot ovat Suomessa maailman kehittyneimpiä ja itsemurhien määrä on viime vuosina laskenut, niitä tapahtuu meillä kuitenkin asukaslukuun nähden paljon, yli tuhat vuodessa. Paljon on siis vielä tehtävää, ettei kenenkään tarvitsisi pudota sellaiseen kuiluun, josta ei enää jaksa edes toivoa ulospääsyä.

On hyvä muistaa, että kun lähimmäinen alkaa puhua itsemurhasta yhtenä vaihtoehtona, hänen sanansa on aina syytä ottaa vakavasti. Päälle päin ei aina näe toisen ihmisen ahdistuksen syvyyttä. Suurin osa itsemurhista voitaisiin estää, jos ihminen saisi edes jotakin apua kriittisimpien 24 tunnin sisällä.