11.4.2002
Lähi-idässä meneillään oleva kiista Palestiinan asuttamisesta on jatkunut jo vuosisadan. Israelin itsenäistyminen 1948 ja palestiinalaisten kansannousut ovat tehneet alueesta koko maailman silmätikun. USA, YK ja EU:kin ovat nyt sekoittuneet tilanteeseen. Onpa pieni Suomikin nykyisen ulkoministerin Erkki Tuomiojan aikana ottanut kantaa, kuitenkin melko yksipuolisesti Israelia vastaan. Toisen maailmansodan jälkeen ei ehkä koskaan ole ollut niin suosittua olla Israelin vastainen kuin nyt. Tällaisena aikana kristittyjen tulisi kaikin tavoin pyrkiä säilyttämään koko Raamatun sanoman huomioiva, tasapainoinen suhtautuminen Lähi-idän ongelmiin. Minkäänlaiseen populistiseen Israel-vastaisuuteen ei tule sortua.
Suomen teologisen instituutin pääsihteerin Eero Junkkaalan maanantaina julkaistu Joosuan kirjan kommentaari Kenen luvattu maa tuo Israelin ja sen naapureiden tilanteeseen valaistusta yli kolmentuhannen vuoden takaa. Junkkaala kommentoi kirjassaan myös Israelin nykyistä tilannetta. Hän onnistuu pitämään kiinni yhtä aikaa monesta Raamatun totuudesta. Tämä on Israelia koskevassa keskustelussa nykyään harvinaista.
Junkkaala painottaa, että Israel on edelleen Jumalan valittu kansa (Room. 9–11). Se on kuitenkin nyt joutunut sivuraiteille Jumalan pelastushistorian kannalta. Kristillinen kirkko on uuden liiton valittu kansa (1. Piet. 2:7–10). Kerran tulevaisuudessa Jumalan omaisuuskansa kuitenkin kääntyy Jeesuksen puoleen. Tämä sisältää Junkkaalan mukaan, että täytyy olla olemassa sellainen juutalainen väestö, joka voi kääntyä kristityksi. Kansan paluu vanhaan kotimaahansa ennakoi tätä kääntymystä.
Myös Jeesuksen paluuseen liittyvät sanat viittaavat historialliseen Israelin maahan, Öljymäelle. (Sak.14:4; Ap.t. 1:11). Junkkaalan mukaan ”Uuden testamentin valossa näyttää Jumalan pelastussuunnitelmien toteutumiselta, että juutalaiset ovat palanneet omaan maahansa. Uudesta testamentista ei kuitenkaan löydy minkäänlaista viittausta maaomistuksiin tai rajoihin. Kristus on itsessään täyttänyt maata koskevat lupaukset. Nyt painopiste on Jumalan valtakunnassa, ei Israelin valtakunnassa.” Alueita koskevat kysymykset on Junkkaalan mukaan ratkaistava normaalein järkiperustein.
Hän muistuttaa kuitenkin, että Raamatusta löytyy kyllä tähänkin valoa. Esimerkiksi 3. Moos. 19: 34 ”Kohdelkaa joukossanne asuvia siirtolaisia ikään kuin he olisivat heimolaisianne ja rakastakaa heitä kuin itseänne, sillä te olette itsekin olleet muukalaisina Egyptissä.” Tai Hes. 47: 21–23 ”Tämä maa teidän tulee jakaa keskenänne, Israelin heimojen kesken. Jakakaa arpomalla perintöosat itsellenne ja muukalaisille, jotka asuvat teidän keskellänne ja synnyttävät lapsia keskuudessanne. Olkoot he teille samanarvoisia kuin syntyperäiset israelilaiset ja saakoot samoin kuin te arvalla perintöosansa Israelin heimojen keskuudesta.”
Junkkaala tulee yllättävään lopputulokseen: ” Raamatun perusteella juutalaisilla on oikeus asua maassaan, mutta siitä ei seuraa, ettei maassa saisi asua myös arabeja: Viime kädessä maa ei kuulu kummallekaan, sillä Jumala sanoo omalle kansalleen myös näin: ”Maa on minun ja te olette ikään kuin siirtolaisia ja muukalaisia” (3. Moos. 25:23).
Lopuksi Eero Junkkaala esittää vielä erään mahdollisuuden. ”Kristityt on kutsuttu rauhantekijöiksi, ja kenties avain (konfliktin ratkaisemiseen) löytyykin niistä kristityistä arabeista ja messiaanisista juutalaisista, joille yhteys Kristuksessa on suurempi asia kuin kansallinen identiteetti.”
Raamatun mukaan kaikkien israelilaisten, arabien ja muidenkin ihmisten polvet notkistuvat kerran Jeesuksen nimessä. Kristittyjen tehtävä on kuitenkin rukoilla ja työskennellä sen eteen, että mahdollisimman moni saisi kohdata hänet henkilökohtaisena Vapahtajanaan.