Suomalaisprofessorit pohtivat uskovien pakkolääkitsemistä

2.12.2011

Itä-Suomen yliopiston terveyssosiologian professori Markku Myllykangas ja kliinisen fysiologian emeritusprofessori Esko Länsimies kirjoittavat rajusti Aamulehden kirjoituksessaan Papit ulos yliopistosta (20.11.2011). He lainaavat hyväksyen teoreettisen fysiikan professori Kari Enqvistin kirjaa Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat (WSOY 2009): ”Usko on viruksen aiheuttama oireyhtymä. Se on eräänlainen mielen tauti. Ja vakava sellainen, miljardit ihmiset tartuttanut pandemia. Tulisiko uskonnollisuutta yrittää torjua lääkkein? Skitsofrenia aiheuttaa ahdistusta ja pahaa oloa, ja joskus skitsofreenikko voi olla vaaraksi ympäristölleen. Meistä tuntuu ilmeiseltä, että tällöin tahdonvastainen lääkitys on paikallaan.”

Se mikä Enqvistin ja ilmeisesti myös näiden professorien mielestä on ”paikallaan”, muistuttaa hämmästyttävästi natsi-Saksan kielenkäyttöä. Mitä on tapahtunut sivistyneelle keskustelukulttuurille, kun yliopiston professorit voivat julkisesti pohtia pakkolääkitystä niille, joilla on uskonnollinen vakaumus?

Itsenäisyyspäivän kynnyksellä on toivottava, ettei tällainen ateistinen fundamentalismi koskaan tule politiikassa ja lainsäädännössä vallitsevaksi tässä maassa. Olemmehan jo kerran nähneet, mihin se johti Neuvostoliiton aikana.

Herää kysymys, voisiko Suomessa mistään muusta ihmisryhmästä kuin uskovista käyttää tällaista kieltä ilman että siitä nousisi häly. Toivottavasti ei voisi. Nyt reaktio on ollut melko laimea.

Jotkut ovat kuitenkin reagoineet. Psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen ja dosentti, ylilääkäri Jari Parkkari toteavat vastineessaan Aamulehdessä (23.11.): ”Näkemys uskonnosta viruksena on ylimielinen ja vailla tieteellistä perustaa. Se kuvastaa uskonnonvastaista materiaalista ideologiaa – siis uskoa.” Jyväskylän yliopiston kasvatuksen ja tradition professori Tapio Puolimatka kirjoittaa Aamulehdessä (22.11.): ”Kristillinen teologia tarjosi tieteelliselle vallankumoukselle lähtökohtaolettamukset, jotka mahdollistivat tieteen räjähdyksenomaisen edistyksen. Siitä syystä professorien halu eristää teologia tiedeyliopiston ulkopuolelle on kuin lobotomian haikailemista itselle.”

Oikeudesta valita

Viime viikonvaihteessa uutisoitiin  kirkkoherra Terhi Latvalan ja nuorisodiakoni Katri Tuorin Tl. Kosken seurakunnasta rekisteröineen parisuhteensa marraskuun alussa. Auranmaan Viikkolehden haastattelussa (25.11.) Terhi Latvala perustelee valintaansa: ”Raamatusta löytyy sekä asiaa puoltavia että sen tuomitsevia kohtia.”

Tässä on ongelmana se, ettei tämä yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Raamatussa ei missään opeteta homoseksuaalisesta kanssakäymisestä positiivisesti, vaan siinä on ainoastaan sen kieltäviä kohtia.

Latvalalla ja Tuorilla on demokraattisessa yhteiskunnassa lain sallima oikeus järjestää parisuhteensa niin kuin itse haluavat. Siihen ei kenelläkään pitäisi olla mitään sanottavaa.

Kristillisen seurakunnan työntekijöinä he kuitenkin ovat samalla vapaaehtoisesti sitoutuneet noudattamaan Raamatun opetuksia. Raamatun ja kristillisen etiikan valossa tällaista ratkaisua ei voi puolustaa. On odotettavissa, että heidän seurakuntaansa kuuluvat, Raamattunsa tuntevat ja siihen sitoutuneet kristityt etsiytyvät kirkossa toisenlaisen paimenuuden vaikutuspiiriin. Siihen heillä puolestaan on oikeus, ja siinä he tekevät varmasti viisaasti.