25.11.2010
Teologian tohtori Hanna Salomäen tällä viikolla julkaistu tutkimus maamme herätyskristillisyydestä on laajempi kuin mikään aikaisempi. Siinä hän on selvittänyt, mitä herätysliikkeissä toimivat rivijäsenet asioista ajattelevat.
Tutkimus kertoo esimerkiksi, että kirkon johdon ja herätysliikeväen välillä on tällä hetkellä voimakas näkemysero useissa eettisissä ja opillisissa asioissa. Herätyskristittyjen enemmistön mielestä kirkko asettuu nyt täysin vastoin Raamattua, ja siitä seuraa laajahko epäluottamus kirkkoa ja sen johtoa kohtaan, Salomäki arvelee lehtemme haastattelussa.
Toinen mielenkiintoinen tutkimustulos on se, että aktiivinen herätysliikeväki on myös aktiivista kirkkokansaa. Omassa herätysliikkeessä toimimisen lisäksi enemmistö toimii myös hyvin aktiivisesti paikallisseurakunnassa. Kaikkein aktiivisimpia ovat tässä suhteessa viidenteen herätysliikkeeseen ja evankeliseen liikkeeseen kuuluvat. Jos heidän toimintansa kirkon hyväksi ratkaisevasti vähenisi, se merkitsisi suurta tappiota kirkon omalle toiminnalle.
Edelleen tutkimus osoittaa, että mitä suurempana joku pitää Raamatun arvovaltaa, sitä todennäköisemmin hän myös lukee Raamattua. Ne, joiden mielestä ”Raamattu on Jumalan inspiroima ja joka kohdassaan erehtymätön”, lukevat sitä muita enemmän. Tutkimuksesta ei sinänsä voi suoraan päätellä asian käänteistä puolta, mutta se ei myöskään ole ristiriidassa tutkimustulosten kanssa: niillä, jotka lukevat tai kuulevat Raamattua enemmän, on varmemmin selkeä näkemys Raamatun arvovallasta. Heillä on myös kohta kohdalta raamatullisempi käsitys opillisista ja eettisistä asioista. Näin on yksinkertaisesti siksi, että usko tulee kuulemisesta. Jumalan sana itse synnyttää uskoa sanan kuulijassa ja lukijassa. Näin Raamattu opettaa.
Salomäen tutkimus paljastaa, miten vähän Raamattua nykyään joissakin herätysliikkeissä luetaan. Siksi sitä ei myöskään uskota, ja sen takia ihmisten käsitykset siitä, mitä Raamattu Jeesuksesta ja uskonelämästä opettaa, ovat niin kaukana totuudesta. Enemmän kuin mitään muuta tarvitsisimme raamatunlukuherätyksen, ja sen tulisi alkaa uskovista itsestään.
Herännäisyyden johtohahmoihin kuulunut Wilhelmi Malmivaara kirjoitti aikoinaan: ”Herra ei voi sen kovemmin tuomita jotakin seurakuntaa kuin antamalla sille opettajiksi mykkiä koiria, jotka eivät kykene haukkumaan, puhuvat vain ihmisten mieliksi. Näitä ei innosta Herran kiivaus työssänsä. He eivät asetu varjelijoiksi Israelin muureille, eivät täytä sitä tehtävää, jonka Herra heille antoi sanoessaan: huuda rohkeasti, äläkä säästä, Israelin huoneelle heidän syntinsä. Mistäpä syntiset väärän tietäisivät, ellei siitä huomauteta, miten osaavat sitä paeta, ellei sanota.” (Viestejä vaivatuille, Lapua 1946)
Nykyinen herännäisyys on ajautunut kauas näistä 1800-luvun lopun painotuksista, mutta niin on suurelta osin muukin herätyskristillisyys. Mikä avuksi? Lääke on vanha ja tuttu. Nyt on aika palata Raamattuun. Lukemaan sitä, opiskelemaan sitä ja julistamaan sitä sekä itseämme että kaikkia muita ihmisiä varten.