18.4.2013
Moni prosessoi omia lapsuuden kokemuksiaan vielä aikuisenakin. Elämässä vastaan tulleiden ratkaisujen ja kokemusten varsinaisen vaikutuksen saattaa nähdä vasta vuosikymmenten päästä. Esimerkiksi niin sanottu abortin jälkeinen syndrooma voi tulla vielä 30–40 vuoden kuluttua tapahtuneesta.
Yhteiskunnassa ja kirkollisessa elämässä tehdään jatkuvasti tällaisia hyvin kauaskantoisia ratkaisuja. Tänä keväänä on tullut kuluneeksi neljännesvuosisata naispappeuden hyväksymisestä kirkossa. Tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että tämä päätös on merkinnyt ainakin selvää kirkon liberalisoitumista ja opillista löyhtymistä. Sen kaikkia muita mahdollisia seurauksia emme varmasti vielä näe.
Nyt ollaan yhteiskunnassa – ja sen jälkeen varmasti myös kirkossa – jälleen tekemässä hyvin pitkävaikutteisia päätöksiä, kun keskustellaan avioliittolain muuttamisesta ja samaa sukupuolta olevien parien mahdollisuudesta avioitua. Mitä tässä asiassa ihmiskunnalle tehtävä uudenlainen kokeilu tuo mukanaan esimerkiksi lasten kasvatusta ja hyvinvointia ajatellen? Sitä ei kukaan osaa vielä varmuudella sanoa.
Yksi kauaskantoinen ratkaisu, jota juuri nyt pohditaan monissa seurakunnissa ja seurakuntayhtymissä, on lähetysmäärärahojen jakaminen ja sen perusteet. Jos pääkaupunkiseudun seurakuntayhtymien antama esimerkki leikata näitä määrärahoja leviää muuallekin, se voi muuttaa radikaalisti kirkkomme lähetystyötä.
Suomalaisten lähetysjärjestöjen laajan ja monipuolisen lähetystyön synnyttäminen ja rakentaminen on kestänyt pitkälti yli sata vuotta. Siihen on mennyt valtavasti ihmistyövuosia, energiaa, kokouksia ja rahaa, puhumattakaan rukouksista ja uhrauksista. Kun kaikkea tätä on nyt alettu ainakin taloudellisin keinoin hajottaa, kukaan ei vielä tiedä sitä koskevien päätösten pitkän tähtäimen seurauksia.
Viime viikolla yli kolmesataa kirkon työntekijää ja vaikuttajaa kokoontui Tampereella Kirkon tutkimuskeskuksen järjestämään mielenkiintoiseen Haastettu kirkko -seminaariin pohtimaan kirkon tulevaisuutta. Myös kirkon lähetysjärjestöjen ja herätysliikkeiden kannattaisi järjestää tulevaisuusseminaari. Siinä voitaisiin pohtia, miten niiden ulkomainen lähetystyö sekä kotimainen julistus- ja muu työ tulevaisuudessa järjestetään, jos tähän asti vuosikymmeniä jatkunutta evankelisluterilaisen kirkon ja herätysliikejärjestöjen hedelmällistä yhteistyötä oikein tosissaan aletaan purkaa, niin kuin Tampereen seminaarissa ainakin yhdessä puheenvuorossa annettiin ymmärtää.