9.11.2006

Perheterapeutti Jouko Kiiski on kirjoittanut viime viikolla julkaistun tutkimuksen Rajallinen rakkaus – Suomalaisten teologien käsitykset parisuhteesta. Siinä hän jakaa teologit neljään ryhmään.

Ensimmäisessä ovat ”kirkon vanhaan perinteeseen pitäytyvät”. Heidän mielestään seksisuhde ei kuulu seurusteluun vaan avioliittoon. He suhtautuvat kielteisesti rekisteröityyn parisuhteeseen, median seksitarjonnan käyttämiseen, itsetyydytykseen, aborttiin, avoliittoon, avioeroon ja uuden avioliiton solmimiseen avioeron jälkeen.

Toiseen ryhmään kuuluvat ”kirkon nykyiseen opetukseen sitoutuneet”. Heidän näkemyksensä poikkeavat edellisestä ryhmästä lähinnä hiukan löysentyneenä asenteena seksisuhteeseen jo seurustelun aikana sekä avioeron ja uudelleen avioitumisen hyväksymisenä tietyin edellytyksin.

Kolmas ryhmä, ”kirkon nykyistä opetusta avartavat”, hyväksyy edellisen ryhmän näkemysten lisäksi myös sen, että seksisuhde voi kuulua jo seurusteluun. Se suhtautuu myös myönteisesti avoliittoon avioliiton esivaiheena sekä varauksellisen hyväksyvästi rekisteröityyn parisuhteeseen.

Kiisken jaon neljännen ryhmän, ”nykykulttuurin käsitykset omaksuneiden”,  mielestä seksisuhde kuuluu yleensä vakiintuneeseen seurusteluun. Heillä on asennoituvat myönteisesti avoliittoon instituutiona, samoin kuin rekisteröityyn parisuhteeseen. He pitävät avioeroa joissakin tapauksissa suositeltavana ja uudelleenavioitumista usein toivottavana.

Jako kertoo siitä, mikä ohjaa teologien ajattelua. Perinteisiin näkemyksiin pitäytyvät perustelevat käsityksiään ennen kaikkea Raamatulla ja kristillisellä perinteellä. Kaikki muut ryhmät omaksuvat yhä enemmän näkemyksiä ympäröivästä kulttuurista. Neljännen ryhmän ajatukset ovat käytännöllisesti katsoen samat kuin aikamme yleiset mielipiteet.

Jouko Kiisken esittelemän mallin avulla voi tarkastella monia muitakin kristillisen opin ja etiikan kysymyksiä. Asenteemme määräytyvät lopulta siitä, saako Jumalan sana ohjata meitä niin, että ajattelussamme ja elämässämme mukaudumme sen mukaan, vai mukaudummeko toisten ihmisten ajatteluun ja elämäntyyliin. Tämän valinnan eteen kristityt ja kirkko joutuvat sitä useammin, mitä kauemmas nykykulttuuri käytännössä etääntyy kristillisestä ajattelusta ja elämäntyylistä.

Raamatun oma kehotus jokaiselle kristitylle on selvä. ”Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.” (Room.12:2)

Kun kristitty tai kirkko on mukautunut väärällä tavalla ympäröivään kulttuuriin, tarvitaan  kääntymystä ja parannuksen tekemistä. Yksi Uudessa testamentissa kääntymyksestä käytetty kreikankielinen sana tarkoittaa juuri mielen kääntymistä, mielenmuutosta.

Tällaista mielen uudistusta seuraa Jumalan Raamatussa ilmaiseman tahdon hyväksyminen omaa elämää koskevaksi. Se on kuitenkin aina Jumalan lahja niille, jotka nöyrästi asettuvat Sanan opetettavaksi eivätkä pyri vääntämään Jumalan sanaa oman ajattelunsa ja valtakulttuurin mukaiseksi.

Kristittyjä, kristillisiä järjestöjä ja kirkkoa koetellaan samalla tavoin jatkuvasti useissa muissakin kuin parisuhdetta ja seksuaalietikkaa koskevissa käytännön kysymyksissä.