18.6.2009
Kun 150-vuotisjuhliaan viettävä Suomen Lähetysseura aikoinaan syntyi, se johtui kristittyjen halusta toimia sen hyväksi, että evankeliumista osattomat ihmiset kaikkialla maailmassa saisivat kuulla Jeesuksesta.
Kun maailmassa 1960-luvulta alkaen puhalsivat jääkylmät tuulet lähetystyötä vastaan ja vaadittiin jopa lähetystyöntekijöitä pakkaamaan laukkunsa ja palaamaan kotiin, Lähetysseura oli yksi niistä järjestöistä, jotka eivät luovuttaneet. Se päätti edelleen lähettää lähetystyöntekijöitä, avata uusia lähetyskenttiä ja julistaa evankeliumia niille, jotka eivät sitä olleet kuulleet.
Lähetysjuhlilla tässä kuussa Lähetysseuran entinen johtaja Henrik Smedjebacka sanoi Lähetysseuran tulleen nyt kolmannen kerran olemassaolonsa aikana tienhaaraan.
Hän selosti järjestön hallituksen esittämää sääntömuutosta, jonka vuosikokous pienellä muutoksella hyväksyi: ”Pykälässä 2, joka kertoo, mihin Lähetysseura pyrkii, on 150 vuotta sanottu, että Kristuksen evankeliumi on vietävä ei-kristityille… Uusissa pykälissä sana ’ei-kristitty’ on hävinnyt. Ei myöskään sanaa ’lähetystyöntekijä’ ole jäljellä. Vanhan lähetystyöntekijöiden lähettämistehtävän sijasta uusissa säännöissä lukee otsikon ’Toiminta ulkomailla’ alla, että seuran tulee toimia ’osoittamalla työntekijöitä yhteistyökumppaniensa työyhteyteen ja tukemalla kansainvälistä työntekijävaihtoa’.”
”Onko niin, että Lähetysseura on valinnut uuden tien, joka painottaa kirkkojenvälistä yhteistyötä, kumppanuutta, kehitysyhteistyötä ja niin edelleen”, Smedjebacka kysyi. Hänen mielestään mainitut tehtävät ovat kyllä tärkeitä, mutta järjestö olisi voinut valita toisenkin tien. Luopumatta vastuustaan kärsiviä ja avun tarpeessa olevia kohtaan se olisi voinut alkuperäisen tehtävänsä mukaisesti nähdä tänäänkin luovuttamattomaksi erityistehtäväkseen ja päätavoitteekseen viedä evankeliumi suunnattoman ei-kristittyjen joukon ulottuville.
Smedjebackan kysymys on aiheellinen, ja asia koskee kaikkien lähetysjärjestöjen työtä. Niiden ihmisten määrä, jotka eivät ole vielä koskaan kuulleet evankeliumia, on todennäköisesti ainakin nelinkertaistunut 150 viime vuoden aikana. Yksikään suomalainen lähetysjärjestö ei varmaan halua kieltää vastuutaan evankelioida niitä, jotka eivät ole vielä kristittyjä. Myös Lähetysseuran nykyinen johtaja Seppo Rissanen toteaa lehdessämme: ”Tietenkin julistamme evankeliumia.”
Kirkkomme kirkkojärjestys puhuu Lähetysseuran tähänastisen tarkoituspykälän nyt hylättyjä sanamuotoja noudattaen siitä, että ”seurakunnan ja sen jäsenten tulee edistää lähetystyötä, jonka tarkoituksena on evankeliumin levittäminen niiden keskuuteen, jotka eivät ole kristittyjä” (KJ.4:4). Valtavan inhimillisen hädän ja kärsimyksen edessä kaikkien lähetysjärjestöjen on tarkkaan valvottava, ettei niiden hyvin rajallisten resurssien kanavointi vähitellen ala liukua varsinaisesta pioneerilähetystyöstä yhä enemmän pelkkään kehitysyhteistyöhön.
Jumalan sanan julistamista ja kehitysyhteistyötä ei pidä asettaa vastakkain. Mutta koko ajan on pidettävä silmien edessä Jeesuksen ehdoton lähetyskäsky ”Menkää kaikkeen maailmaan ja julistakaa evankeliumia kaikille luoduille.”