11.7.2002

On lausuttava kiitos siitä, mitä Suomesta aikoinaan tehtiin Raamattujen viemiseksi kommunismin aikaiseen Neuvostoliittoon.  Näin on todennut pitkään Neuvostoliiton suurlähetystön virkailijana ja sittemmin Venäjän suurlähettiläänä Helsingissä toiminut Juri Derjabin.

Tästä salaisesta raamattutyöstä kerrotaan viime viikonvaihteessa julkaistussa Pentti Heinilän kirjassa Erittäin salainen (Uusi Tie 2002).  Kirja on jatkoa muutama vuosi sitten julkaistulle samannimiselle kirjalle.

Kyse on itse asiassa paljon enemmästä kuin pelkästä kirjasta. Pentti Heinilä on pyrkinyt dokumentoimaan kappaleen suomalaista ja eurooppalaista lähetyshistoriaa, joka jokaisen kristityn olisi syytä tuntea: miten kommunistivallan aikana piilokuljetettiin kommunistimaiden syrjityille ja vainotuille kristityille ympäri Itä-Eurooppaa  miljoonia kappaleita Raamattuja, raamatunosia ja muuta kristillistä kirjallisuutta.

Termi piilokuljetus kuvaa Heinilän mielestä toimintaa paremmin kuin salakuljetus, koska viimeksi mainittu sisältää helposti ajatuksen oman hyödyn tavoittelusta. Raamattujen piilokuljetuksessa oli kuitenkin kysymys toiminnasta, joka ei missään mielessä tuonut tekijöilleen taloudellista hyötyä.

Ilman Heinilän kirjoja tämä huikea operaatio olisi saattanut jäädä pysyvästi suurelta osalta kristikansaa pimentoon ja sen opetukset saamatta.

Koko hyvin organisoitu piilokuljetustoiminta oli erinomainen osoitus siitä, että kristittyjen on aina tarpeen vaatiessa oltava valmiita tottelemaan enemmän Jumalaa kuin maallista esivaltaa tai siihen liiaksi sitoutunutta virallista kirkkoa. Kommunistimaiden hallituksilla tai millään muilla hallituksilla – vaikkapa islamilaisilla – ei ole koskaan ollut eikä voi koskaan ollakaan minkäänlaista oikeutta kieltää kansalaisiltaan vapaata Raamatun hankkimista ja hallussapitoa.

Suomen kirkon ja sen piispojen tuonaikainen virallinen linja, jonka mukaisesti Raamattujen vientiä ei tuettu vaan jopa vastustettiin, osoittaa, miten sokeita oltiin kommunismin todellisen olemuksen suhteen. Tätä väärää sitoutuneisuutta maalliseen valtaan ”heikkojen” kustannuksella ei kirkon silloinen johto ole tähän päivään mennessä vielä koskaan selvästi myöntänyt ja käsitellyt.

Raamatun piilokuljetukseen osallistuneet tuhannet tavalliset kristityt joutuivat käytännössä uhmaamaan kristinuskon arvojen vastaista diktatoriaalista ideologiaa yksin. He joutuivat tekemään työtään ilman oman kirkkonsa tukea ja jopa sen vastustuksen alla. Jumalan ja toistensa tuella tavalliset kristityt miehet ja naiset kuitenkin suoriutuivat mahdottomalta tuntuvasta tehtävästä ja onnistuivat hämmästyttävän tehokkaasti varustamaan kommunistimaiden kristityt Jumalan sanalla. Kirjassa kerrotaan kuitenkin myös siitä hinnasta, joka raskaasta työstä jouduttiin maksamaan esimerkiksi perhe-elämän tasolla.

Tämän liian vähän tunnetun lähetyshistorian luvun dokumentointi on tärkeää, jotta seuraavan sukupolven kristityillä olisi velvoittava ja samalla rohkaiseva esimerkki, kun he joutuvat kohtamaan tulevaisuuden maallisen esivallan petomaisuuden ja virallisen kirkon väärän sitoutuneisuuden siihen. Kun maallinen esivalta tai kirkko harhautuu, kristittyjen ei pidä mukautua, vaan yhdistää voimansa ja toimia yhdessä Jumalan varjelukseen ja johdatukseen turvautuen niin kuin Jumala on käskenyt.

Jos oma aika pitää tällaista kristillistä toimintaa fanaattisena, liian tiukkapipoisena tai jopa ”rikollisena”, sen voi jättää omaan arvoonsa. Historia nousee lopulta kiittämään, tai jos ei sekään, niin viimeistään iankaikkisuus. Mukautujia puolestaan kiitetään nyt, mutta halveksitaan tulevaisuudessa.