30.5.2002
Elämme kristittyinä tilanteessa, jossa ympäröivä kulttuuri etääntyy kristillisistä arvoista ja kirkko ottaa yhä uusia vapauksia Jumalan sanaan nähden. Se merkitsee erityiskiusausta kristitylle. Kristitty voi alkaa kehittää etumerkiltään negatiivista, kaikkia uudistuksia periaatteessa vastustavaa, jopa hiukan katkeraa asennetta. Tästä seuraa myös helposti jonkinasteinen eristäytyminen ja jopa lahkoutuminen. On tärkeää säilyttää valoisa ja toiveikas asenne elämään silloinkin, kun omantunnon syistä on uitava vastavirtaan.
Vaikka on monia asioita, joita täytyy vastustaa, löytyy kuitenkin vielä paljon enemmän sellaista, jonka puolesta kristitty on liikkeellä. Henkilökohtaisella tasolla asian kiteyttävät hyvin joidenkin amerikkalaiskristittyjen viime vuosikymmenellä kantamat tekstinapit: ”Be patient with me, God is not finished with me yet” (Ole kärsivällinen kanssani, Jumalan työ minussa on vielä kesken), tai ”Christian – under construction” (Kristitty – työn alla).
Sekä itsensä että muiden suhteen on syytä harjoittaa kärsivällisyyttä. Ketään, joka Jumalan tykö Jeesuksen kautta tulee, ei heitetä ulos. Pelastus on Jumalan lahja, jonka hän ojentaa meille, niin kuin Jeesus ojensi kätensä veteen hukkuvalle Pietarille. Silloinkin kun olemme hukkumassa omien himojemme, ylpeytemme, itsekkyytemme, väärien valintojemme, tyhmyytemme ja muun syntisyytemme synkkään mereen, Jeesus vetää jatkuvasti rakkaudessaan lapsiansa kuiville. Sekä itsensä että muiden kohdalla saa luottaa siihen, että hän ei jätä työtään kesken. Hän, joka on aloittanut meissä hyvän työnsä, on myös vievä sen hyvään päätökseen. Siellä missä inhimilliset mahdollisuudet alkavat olla vähissä, jäljellä ovat kuitenkin aina vielä Jumalan mahdollisuudet.
Jos Jumala ei koskaan jätä häneen turvautuvia yksilöinä lopullisesti hukkumaan, ei hän salli totuutensakaan lopullisesti hukkua. Juuri kun tuntuu siltä, että kaikki mikä on totta ja kaunista, makaa kuolleena kaduilla ja TV-studioissa ja jopa kirkoissa, että valhe hallitsee lähes kaikkialla, Jumalalla on varattuna yllätyksiä. Löytyy vielä seitsemäntuhatta, jotka eivät ole notkistaneet polviaan epäjumalille, niin kuin yksinäisyyttään valittava profeetta Elia sai huomata.
Aikamme kristityn tulisi varoa omaksumasta itselleen kovin tietoisesti ”profeetan” tai ”totuudenpuhujan” yksinäistä roolia. Erehtymisen suuruuden mahdollisuus kasvaa suhteessa kuviteltuun tehtävään. Jumala kutsuu, kenet kutsuu, ja kenet mihinkin tehtävään. Useimmille meistä suurin haaste elämässä on kuitenkin hoitaa jokapäiväiset tehtävät uskollisesti ja säilyttää elämässä kiitollinen, iloinen ja lähimmäistä rakentava asenne.
Vaikka elämä – ja iankaikkisuus – onkin kuolemanvakava asia, on välillä hyvä muistuttaa sekä itseään että muita Saarnaajan neuvosta Raamatussa: ”Älä ole kovin hurskas äläkä esiinny ylen viisaana: miksi tuhoaisit itsesi?” (Saarn. 7:17) Tästä nousevan vanhan suomalaisen viisauden mukaan ei pidä ”ottaa itseään liian vakavasti”. Kauniisti soivan viulunkielenkin saa poikki, jos sitä liikaa kiristetään. Liian kireä elämänasenne on ylipäätään ongelmallinen. Uskonnollisesti kireä ja tasapainoton elämänasenne on suorastaan tuhoisa, sekä itselle että lähimmäisille.