25.10.2007
Euroopan neuvosto haluaa rajoittaa luomisuskon opetuksen kouluissa uskontotunneille ja kieltää aiheen käsittelyn luonnontieteiden yhteydessä.
Ruotsissa mainoskampanja avioliiton sekä äidistä, isästä ja lapsista koostuvan perheen puolesta synnyttää kohtuuttoman tunteenomaisia reaktioita, kuten uutinen sivulla 3 kertoo.
Eläkkeelle siirtynyt Helsingin yliopiston professori Raija Sollamo puolestaan totesi hiljattain Kotimaa-lehden haastattelussa: ”Jos kirkko katsoo pitkällä tähtäyksellä eteensä, sen kannattaa luottaa teologisten tiedekuntien eksegetiikan opetukseen, eikä esimerkiksi Suomen teologisen instituutin opetukseen. Sen antama opetus haittaa meidän työtämme, koska se on niin toisenlaista.”
Kaikille edellä mainittuja mielenilmauksille yhteistä on se, ettei kestetä erimielisyyttä. Ihmisen tulisi sietää se kipu, että muilla ihmisillä on erilaiset asenteet kuin hänellä itsellään.
Kun tätä kipua ei kestetä, eri mieltä olevat ihmiset halutaan vaientaa tai karkottaa tai heitä halutaan rangaista. Jos tällainen ilmapiiri leviää yhteiskunnassa, kirkossa ja jopa yliopistossa, missä nimenomaan pitäisi tutkia ja vertailla erilaisia näkemyksiä, se on omiaan tukahduttamaan syvällistä keskustelua tärkeistä aiheista.
Epämieluisia mielipiteitä tukahduttamaan pyrkivät, tunteenomaiset reaktiot nousevat esiin usein silloin, kun järkevät argumentit ovat loppuneet. Kun kaikkien omien perustelujen pätevyydestä ei olla varmoja, turhaudutaan, ja turhautuminen purkautuu vihamielisinä reaktioina. On selvää, ettei silloin olla valmiita harkitsemaan, voisiko eri mieltä olevien perusteluissa sittenkin olla jotakin perää.
Kristillisen uskon pohjalta on kuitenkin puolustettava vahvasti vapaata keskusteluavaruutta, jossa ihmisellä on oikeus ilmaista näkemyksensä ja hän voi rauhassa harkita, mitä mieltä hän on.
Kun ihminen huomaa ärtyvänsä yli äyräiden toisen ilmaistessa mielipiteensä, hänen tulisi miettiä, mistä hänen tunnereaktionsa nousee ja mistä se kertoo. Joskus suuttumus voi olla paikallaan, jos esitetty näkemys on syvästi hyviä arvoja loukkaava. Mutta sen joka tosissaan tahtoo vaientaa tai jopa rangaista ihmisiä, jotka ajattelevat ja toimivat uskon asioissa eri tavoin kuin hän itse, kannattaa miettiä, mihin hänen asenteensa käytännössä johtaa. Hyvinkin pinnallinen tutustuminen yhteiskunnan ja kirkon historiaan osoittaa, että kun uskon ja mielipiteen ilmaisun vapautta on rajoitettu, seuraukset ovat usein olleet hyvin epätoivotut.
Kun Jeesuksen opetuslapset halusivat rukoilla vastustajiensa hävittämistä, Jeesus nuhteli heitä. Hän varoitti, etteivät he tienneet, minkä hengen omia he olivat. Vihamielisyyteen ja vainoamiseen voivat turvautua vain ne, joita johtaa toinen henki kuin Kristuksen Henki.
Niin kauan kuin länsimaissa vallitsee demokratian ainakin muodollisesti suoma uskomisen, ilmaisun ja toiminnan vapaus, kristityillä, samoin kuin kaikilla muilla, on oikeus käyttää sitä hyväkseen. Jos Jumala näkee hyväksi, että tämä vapaus viedään meiltä, meidän on oltava valmiita kärsimään uskomme puolesta.