18.5.2006

1900-luvulla lähetystyöksi ymmärrettiin kirkon työ kaukana vieraissa maissa. Lähetysnäky oli maantieteellinen. Näin se on toki osaltaan vieläkin. Kaukaisen työn rinnalle on kuitenkin pysyvästi tullut lähetystyö lähellä.

Lähetystyössä ylitetään aina rajoja, eikä pelkästään maantieteellisesti. Ensisijainen ylitettävä raja on uskon ja epäuskon välinen raja. Tänä päivänä länsimaissa, myös Pohjoismaissa, asuu monia, jotka eivät ole kuulleet tai ymmärtäneet, mistä evankeliumissa oikein on kysymys. He voivat olla joko maallistunutta kantaväestöä tai maahanmuuttajia. Joissakin osissa Itä-Eurooppaa asuu maailman maallistuneimpia kansoja.

Euroopan seurakunnissa onkin syttynyt halu tavoittaa oman alueensa uskosta vieraantuneita. Tästä muistuttaa Oslon seurakuntatiedekunnan lähetystieteen professori Tormod Engelsviken tuoreen norjalaisen Sambåndet-lehden haastattelussa. Hänen mukaansa lähetykseen osallistuminen on olennainen osa kristityn elämää. Herätys ja lähetys liittyvät erottamattomasti toisiinsa.

”Herätys on aina johtanut lähetykseen. Siellä mistä herätys häviää, häviää myös lähetys. Lähetys on kuin mittari, joka mittaa hengellisen elämän tilan”, Engelsviken toteaa.

Eräs aikamme vaarallisimpia harhaoppeja on ajatus siitä, että ihminen voisi pelastua jollakin muulla tavoin kuin uskomalla tietoisesti Jeesukseen Kristukseen. Lähetystyön uhkaa tappaa sellainen näivettynyt lähetysteologia, joka korvaisi julistuksen, kääntymyksen ja uskoontulon jollakin muulla.

Niitä ei kuitenkaan voida korvata. Ilman uskoa Kristukseen ei ole pelastusta. On tietenkin itsestään selvää, että kristityt tekevät diakoniatyötä ja auttavat ilman mitään uskomisen tai kääntymisen ehtoja. Tsunami-katastrofiavun yhteydessä lehdistössä vihjattiin myös ehdollisesta avustustoiminnasta. Siitä ei kuitenkaan esitetty konkreettisia esimerkkejä.

Emme koskaan voi lakata kertomasta siitä, mitä olemme nähneet ja kuulleet. Todistus Jeesuksesta ei saa vaieta, ei kotimaassa eikä missään muuallakaan. Jokainen uskova ihminen on lähetystyöntekijä ja jokainen ei-uskova ihminen on lähetyskenttä. Niin on aina ollut, ja niin tulee aina olemaan. Kuitenkin he voivat aivan hyvin samanaikaisesti olla myös rakkaita ystäviä, sukulaisia, työtovereita, pelikavereita tai mitä tahansa muita kohtalotovereita. Sitä on olla ihminen, yhteisen ihmiskunnan jäsenenä.

Aivan erityinen lähetyshaaste myös meille suomalaisille ovat hiljattain kommunismin alta vapautuneet itäeurooppalaiset. Edellä mainitussa Sambåndet-lehdessä Norjan sisälähetyksen (IMF) johtaja Karl Johan Hallaråker haastaa pohjoismaalaisia muistamaan, että Itä-Euroopan maat tarvitsevat pikemminkin hengellistä kuin aineellista tukea. Hän on huolestunut siitä, että Pohjoismaiden kristittyjä on helpompi motivoida tukemaan aineellista kuin hengellistä avustustyötä. IMF itse aikoo tulevaisuudessa satsata erityisesti lähetystyöhön Itä-Euroopassa.