9.3.2006

Kati Niemelän uusi tutkimus kirkosta eroamisen syistä osoittaa kirkosta eroamisen kiihtyneen jonkin verran tällä vuosikymmenellä. Pitkällä aikavälillä eroajien luvut eivät kuitenkaan vielä ole muuttuneet dramaattisesti. Vuoden 1923 jälkeen kirkosta on eronnut yhteensä lähes miljoona suomalaista.

Olisi helppoa paisutella erojen määrää, mutta luvut eivät anna siihen aihetta. Vaikka viime vuonna kirkosta lähtikin yli 33.000 ihmistä, se on vain vajaa prosentti kirkon lähes 4,4 miljoonasta jäsenestä.

Peräti 41 prosenttia kirkon jäsenistä ei voisi kuvitella koskaan eroavansa kirkosta. Lisäksi 29 prosenttia ei ole tullut ajatelleeksi koko asiaa. 17 prosenttia on miettinyt asiaa mutta päätynyt siihen, ettei ero tule kysymykseen. Jäljelle jää 8 prosenttia eroa harkinneita mutta epävarmoja, ja 5 prosenttia, jotka sanovat todennäköisesti joskus eroavansa kirkosta.

Viimeksi mainittuja todennäköisiä eroajia on siis noin 220.000. Jos lisäksi yli puolet epävarmoista todella päätyisi eroamaan, kirkosta lähtisi tulevina vuosina vajaat puoli miljoonaa jäsentä. Silti kirkkoon kuuluisi vielä noin neljä miljoonaa suomalaista. Lukuun vaikuttaa tietysti myös se, paljonko uusia jäseniä samaan aikaan liittyy ja paljonko lapsia kastetaan.

Vasta julkaistulle tutkimukselle annettu nimi Vieraantunut vai pettynyt kuvaa hyvin kahta kirkosta eroamisen perussyytä.

Ensinnäkin on joukko pettyneitä. Pettymysten syitä on monenlaisia. Yksi suuri ryhmä ovat ne, joiden mielestä luterilainen kirkko ei tarjoa tarpeeksi hengellistä antia. Monet uskoon tulleet kokevat saavansa hengellistä ruokaa ja hoitoa paremmin jossakin muussa kirkossa ja siksi he lähtevät muualle.

Täysin vastakkainen joukko on se, joka on tullut syvään vakaumuksen ristiriitaan kirkon oppien kanssa. Eräs kirkosta eronnut sanoo: ”Kun olin tajunnut, että kiellän kristinuskon kaikki keskeiset opit, koin suorastaan moraalittomana kuulua kirkkoon.” On kunnioitettavaa, että ihminen tekee vakaumuksestaan myös käytännön johtopäätökset.

Kati Niemelän tutkimus haastaa nöyryyteen jokaisen, joka haluaa viestittää evankeliumia. Herätysliikkeistä lähteneistä ei ole tehty vastaavanlaista tutkimusta, mutta sellainenkin paljastaisi epäilemättä sekä vieraantuneita että pettyneitä.

Tutkimuksen valossa kannattaisi miettiä erityisesti kahta kysymystä: Mikä on sanomamme ja miten sen esitämme? Jumala on antanut meille Raamatussa välitettäväksi tietyn sanoman, jolle meidän tulisi pysyä uskollisena. Meillä ei ole oikeutta muuttaa sanomaamme, vaikka se ei olisi itsellemme tai muille ihmisille mieliksi. Emme ole kristittyinä herroja vaan palvelijoita. Voi meitä, jos väärennämme sanomamme!

70 prosenttia kirkosta eroajista on 20–39-vuotiaita, joista moni eroaa, koska kirkolla ei ole heille mitään merkitystä. Kuitenkin juuri raamatullinen kristillinen usko voisi antaa koko elämälle mielekkyyden, jota mikään muu uskonto tai ideologia ei anna.

Meidän on opeteltava perustelemaan sanomamme paremmin. Samalla meidän on mietittävä, miten kerromme evankeliumin niin, ettei asenteemme tunnu kovalta, kylmältä ja ihmisten hädästä piittaamattomalta. Kun sanomaamme loukkaannutaan, sille emme voi paljon tehdä, jos viesti on ymmärretty oikein. Silloin kun joku loukkaantuu sanoman esitystapaan eikä itse sanomaan, meillä on syytä itsetutkisteluun.