19.5.2005
Kirkolliskokousedustaja, Kemijärven kirkkoherra Lasse Marjokorpi käytti viime viikolla kirkolliskokouksessa Turussa tavallista enemmän keskustelua aiheuttaneen puheenvuoron. Kirkon nelivuotiskertomuksen käsittelyn yhteydessä Marjokorpi totesi, että nelivuotiskertomus sivuuttaa eräät kirkon pääongelmat.
”Siitä saa käsityksen, että kirkossamme menee hyvin, kun sen toimintaa mitataan samanlaisilla mittareilla kuin maallisten yhteisöjen: yhteisön viihtyvyydellä, sen yhteiskunnassa nauttimalla suosiolla, sen talouden tunnusluvuilla.” Marjokorven mielestä kirkon onnistumista ei kuitenkaan voi mitata tällaisilla mittareilla. Kirkon onnistumista ei voi mitata ”sen yhteiskunnassa nauttimalla suosiolla tai lehdistön sille antamilla myönteisillä arvosanoilla”.
Niiden sijaan Lasse Marjokorpi tarjosi kirkolliskokoukselle uusia mittareita: ”Entäpä jos kysyisimme, toteuttaako kirkko sitä tehtävää, mitä varten se on olemassa. Onko se tietoinen perusteistaan, opistaan ja tavoitteistaan? Pystyykö se valloittamaan maallistuneen ja jälkikristillisen maan evankeliumilla? Pystyykö se välittämään seuraaville sukupolville kristillisen tiedon ja aidon uskon? Pystyykö se rohkealla Jumalan sanan opettamisella korjaamaan sen seksuaalielämän vinosuuntauksen, joka tuhoaa avioliittoja ja tuottaa yhä enemmän lapsia vailla vanhempia? Onko se kaikessa toiminnassaan uskollinen Jumalan sanalle?” Ennen muuta Marjokorven mukaan mittari on tämä: ”Säilyykö kristinusko maassamme?”
Marjokorven kysymykset ovat kipeitä mutta tärkeitä. Näitä kysymyksiä ei tulisi kysyä vain kirkolta, tai muilta, vaan ennen muuta jokaisen on kohdistettava nämä kysymykset itseensä.
On hienoa, jos kristityllä on hyvä maine myös ei-kristittyjen keskuudessa. Mutta pelkkä ulkonainen menestys ja kunnia ei riitä. Kristitty haluaa sydämestään kysellä myös Jumalan tahtoa elämässään. Elämän suurin mahdollinen kunniamerkki ja menestys olisi tämän elämän jälkeen saada kuulla Herraltaan Jeesukselta sanat: ”Sinä hyvä ja uskollinen palvelija.” Niiden sanojen hintana saa olla minkälainen määrä vaivannäköä ja vastustusta tahansa.
Käänteisesti on todettava, ettei mikään maallinen menestys tai kunnia voi sellaisenaan koskaan täysin tyydyttää Jumalan tahtoa kyselevää ihmistä. Sydämemme kerta kaikkiaan on meissä levoton, kunnes se löytää levon Kristuksessa. Lohduttavaa on, että tiukan paikan tullen riittää pitäytyminen Lasse Marjokorven päämittariin: säilyykö usko? Tämä pätee myös yksityisen uskovan elämässä. Aina ei voi onnistua jokaisessa tehtävässään, mutta tärkeintä onkin säilyttää usko ja päästä perille.
Erilaisten mittareiden ero on niiden lähteessä. Liikemaailmasta ja erilaisista ideologioista peräisin olevat mittarit eivät yksinään sovellu kristillisen työn arvioimiseen muuten kuin hyvin pinnallisella tasolla. Ne eivät paljasta työn todellista tilannetta. Kun halutaan tietää, miten meillä kirkkona tai yksityisinä kristittyinä todella menee, on uskallettava asettaa oikeat kysymykset. Ja on uskallettava kuulla vastaukset, vaikka ne olisivatkin karua kuultavaa.