7.1.2010

Vuosi 2009 oli kirkoille ja monille kristityille monin tavoin mullistava vuosi.

Ehkä räikein tapaus oli Ruotsin kirkon kohtalokas päätös muuttaa käsitystään avioliitosta. Päätös siirsi kirkon avioliitto-opetuksensa osalta pois kristillisten kirkkojen joukosta. Kauniit kirkkorakennukset, alttarit ja alttaritaulut ovat jäljellä. Pappien ja piispojen upeat vaatteet ovat yhä käytössä.  Myös kastemaljoja ja ehtoollispikareita käytetään edelleen.

Ruotsin kirkossa, samoin kuin monessa muussakin kirkossa, ollaan kuitenkin sisäisesti luopumassa kristillisestä uskosta. Jeesuksen sanat – joko suoraan hänen omasta suustaan tai hänen valtuuttamiensa apostolien Paavalin, Pietarin, Johanneksen ja muiden välittäminä – kaikuvat kuuroille korville. Jumalan sana elämän ohjeena on hylätty. Jokainen Jumalan sanan hylkäävä kirkko tai kristitty etääntyy Jeesuksesta ja Pyhän Hengen vaikutuksesta. Sen tien päässä on täysi luopumus, Jumalan lapseuden menettäminen ja iankaikkinen kadotus.

Parannus on mahdollista tehdä, kun Jumala antaa siihen armonsa. On mahdollista nöyrtyä jälleen Jumalan sanan edessä, tunnustaa syntinsä ja luopumuksensa ja kääntyä takaisin. Jumala odottaa syntinsä ymmärtänyttä lastaan kuin tuhlaajapoikavertauksen isä. Luopumuksen tilassa elävä ihminen, olipa hän pappi, piispa tai maallikko, ei kuitenkaan tee parannusta eikä käänny itsestään. Vain Jumala voi antaa ihmiselle parannuksen armon. Joka hylkää sen lopullisesti, tulee itse lopullisesti hylätyksi.

Ihminen voi olla muodollisesti kristitty, jopa Jumalan valtakunnan työntekijä, mutta silti sisäisesti vailla Pyhän Hengen elämää. Kirkkokin voi olla muodollisesti kirkko kaikkine kauniine juhlamenoineen mutta sisäisesti luopunut Jumalasta.

Jumala ei antanut pyhiä armonvälineitään – kastetta, ehtoollista ja Jumalan sanaa – siksi, että meillä olisi kirkko vain muodollisesti. Hän antoi ne siksi, että ne synnyttävät aitoa Pyhän Hengen elämää, kun niissä luoksemme tuleva evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta otetaan uskoen vastaan. Ilman sitä elämää olemme hengellisesti kuolleita ja matkalla kadotukseen.

Evankeliumin synnyttämän uuden elämän varmimpia tuntomerkkejä on se, että se sitoo omantunnon Jumalan sanaan. Sanaa ja Henkeä ei saa koskaan erottaa toisistaan. Sanan kieltäminen, halveksiminen ja hylkääminen tappaa hengellisen elämän. Sellaisessa tilassa meitä ei auta pappeus, piispuus eikä mikään muukaan kirkollisuus.

Mitä me tarvitsemme vuonna 2010?

Tarvitsemme elämistä Jumalan sanan valossa sekä kukin henkilökohtaisesti että yhdessä kirkkona; ei vain muodollisesti ja teoriassa vaan käytännössä. Vuosi 2010 on edelleen armon vuosi. Jumalan sana ja evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta on yhä keskuudessamme.

Se merkitsee, että meillä on vielä toivoa. Pyhä Henki ei ole jättänyt meitä, vaikka olemmekin synneillämme murehduttaneet hänet. Hän kirkastaa edelleen Kristusta ja Kristuksessa olevaa syntien anteeksiantamusta. Pääasia vuonna 2010 on, että tämä pääasia pysyy pääasiana.