20.12.2007
Suomen tunnetuin evankelista Kalevi Lehtinen kuvaa joulun alla rukouskirjeessään vuosisatojen aikana Suomessa tapahtuneita maailmankatsomuksen muutoksia. Hän kirjoittaa: ”Tuhat vuotta sitten maassamme asui alkuperäiskansa, joka palvoi esi-isien henkiä, luonnon jumaluuksia, haltijoita, menninkäisiä ja shamaaneja. Sitten Suomeen tuotiin sanoma Jumalasta, joka on luonut maailman, luonnon ja ihmisen. Hän oli maailmankaikkeuden keskus, Herra, kaikkivaltias. Ihminen oli hänen edessään vastuussa koko elämästään.”
Viisisataa vuotta sitten syntynyt humanismi haastoi tämän näkemyksen elämästä. Se asetti moraalin mitaksi ja kaiken keskukseksi ihmisen. Humanismista on kahdensadan viime vuoden aikana siirrytty naturalismiin, jossa ihminen on ainoastaan vaistojensa varassa elävä vastuuton eläinkunnan osa.
Tämän maailmankatsomuksen hedelmiä näemme tänään kaikkialla ympärillämme. Elämä muuttuu toisaalta merkityksettömäksi, pinnalliseksi ja materialistiseksi. Toisaalta kaikenlaiset mitä mielikuvituksellisimmat uskomukset leviävät keskuuteemme. Arvostelukyky ja kriittisen ajattelun taso alenee. Syviä, haastavia elämän peruskysymyksiä pohditaan harvemmin tosissaan. Poliittinen korrektius on huipussaan ja Søren Kierkegaardin vaatima ”intohimoinen totuuden rakastaminen” on harvinaista. Samalla ihmisten hätä ja rikkinäisyys lisääntyy. Kulttuuri köyhtyy sekä älyllisesti että tunne-elämän puolesta. Mikään ei enää todella kosketa eikä suuntaa elämää uudestaan.
Jumala itse astui aikoinaan rikkinäiseen, kärsivään maailmaan. Hän syntyi pieneksi itkeväksi, haavoittuvaksi ihmislapseksi, heikoksi ja suojattomaksi. Hän kasvoi aikuiseksi, lahjomattomaksi totuuden opettajaksi, jonka elämä ja teot olivat täysin ainutlaatuiset. Syntiensä sokaisema ihmiskunta – me – ei halunnut nähdä valoa, koska sen teot olivat pahat, ja ristiinnaulitsi hänet. Mutta kaikkein suurimmasta rikoksesta, Jumalan Pojan ristinnaulitsemisesta, tulikin maailmanhistorian paras uutinen: Jumalan sydän on sovitettu, ihmiskunnalle on koittanut pelastus. Tätä sanomaa alettiin viedä koko maailmaan, myös Suomeen.
Kalevi ja Leena Lehtinen kirjoittavat rukouskirjeessään: ”Kuljemme koko elämän tiemme synnin rampauttamina. Mutta rampoinakin saamme syödä jouluateriamme Kuninkaan pöydässä.”
Kun jouluna hiljennymme ihmettelemään Jumalan käsittämätöntä hyvyyttä ja rakkautta, meidän on syytä muistaa myös tämä: seuraamme Herraa, joka on ristiinnaulittu. Sen joka haluaa huolehtia lähimmäistensä maallisesta ja iankaikkisesta parhaasta ja tarjota heille parasta mitä on olemassa, evankeliumia, on varauduttava myös siihen, että hänet torjutaan, niin kuin hänen Herransakin torjuttiin. Sekä maallistunut että uskonnollinen maailma haluaisi vaientaa Jumalan sanan lähettiläät ja poistaa heidät maailmasta, myös tänä jouluna.
Mutta Jumalan sana ei ole sidottu! Tästä muistutti Pohjoismaiden suurimman luterilaisen lähetysjärjestön, Norjan luterilaisen lähetysliiton, johtaja Ola Tulluan hiljattain luonaan vierailleille suomalaisille. Evankeliumi on Jumalan voima. Kun se etenee – tavalla tai toisella, hyväksyttynä tai vainottuna – se kantaa aina myös hedelmää. Ihmisiä tulee uskoon. Yhä useampi polvistuu seimen äärelle ihmettelemään ja palvomaan. Tästä saamme iloita tänäkin jouluna.