3.1.2013
Menneen vuoden pääuutisista on paljon helpompi löytää huonoja kuin hyviä viestejä. Lasten huostaanotot ovat lisääntyneet, samoin nuorten syrjäytyminen. Vanhustenhoidossa on ongelmia, ja niukkenevien resurssien keskellä kysymys eutanasiasta on jälleen nostanut päätään.
Kirkon oman tutkimuksen mukaan kristinusko vakuuttaa yhä harvemmat. Herätysliikkeistä puhutaan ongelmallisina. Suomalaista lähetystyötä kohtaan on esitetty täysin tolkuttomia syytöksiä väittäen sitä syrjiväksi ja jopa hengenvaaralliseksi, vaikka sellaisesta ei ole kyetty antamaan ainoatakaan konkreettista esimerkkiä. Eräässä kristittyjen johtajien kokouksessa todettiin, että kristittyjen keskuudessa leviää jonkinlainen alakuloisuus ja jopa masennus tilanteesta.
Ja kuitenkin… Edelleen on hyvin paljon aihetta kiitokseen.
Suomessa on edelleen vapaus uskoa ja julistaa Jumalan sanaa. Evankeliumi on edelleen keskuudessamme, ja meillä on maanlaaja verkosto sen levittämiseksi. Lähetystyöntekijöitä voidaan edelleen lähettää. Lukuisissa kansankirkon seurakunnissa ja herätysliikkeiden paikallispiireissä tehdään todella arvokasta työtä lasten, nuorten, aikuisten ja vanhusten auttamiseksi fyysisesti, henkisesti ja hengellisesti. Tätä työtä ei saa unohtaa tai halveksia. Kaikkein tärkeintä on säilyttää luottamus evankeliumin totuuteen ja voimaan.
Tässä suhteessa kannattaa olla tarkkana. Myös menneenä vuonna on monesti siteerattu kerjääläismunkki Franciscus Assisilaista (1182–1226): ”Saarnaa evankeliumia, ja jos välttämätöntä, käytä sanoja.” Gunnar Andersson muistuttaa (Kyrka och Folk 5.11.12) kuitenkin aivan oikein, että tähän lainaukseen liittyy yksi pieni ja yksi suuri ongelma. ”Pieni ongelma on se, että Franciscus Assisilainen ei koskaan sanonut näin. Lainausta ei ole missään hänen kirjoituksissaan.” Suuri ongelma Anderssonin mukaan on se, että itse evankeliumia voidaan julistaa ainoastaan sanoilla. ”Tämä johtuu siitä, että pelastava evankeliumi on sanoma Jumalan konkreettisesta puuttumisesta historiaan. Kukaan meistä ei tunne tätä evankeliumia, ellei hän kuule tai lue silminnäkijöiden kertomuksia.”
Yksi aikamme syvistä uskonnollis-ideologisista pohjavirtauksista on voimakas sanojen ja kielen halveksunta. Siksi lainaus Assisilaiselta on niin suosittu ja sitä pidetään niin hurskaana. Ajatus on se, ettei nykyihminen halua kuulla meidän saarnojamme. Hän haluaa nähdä meidän tekomme ja aistia hyväntahtoisen asenteemme kristittynä.
Kuka tätä voisi vastustaa? Kukapa ei haluaisi olla toisten ihmisten hyvien tekojen ja hyväntahtoisuuden kohteena? Mehän olemme vasta viettäneet joulua, joka muistuttaa juuri tästä.
Ilman sanoja, kieltä ja sanomaa, jolla on merkityksellinen sisältö, Jumala jää kuitenkin tuntemattomaksi ja kaukaiseksi, eikä meillä ole yhteyttä häneen. Jumala luo yhteyden itsensä ja ihmisen välille puhumalla ja kommunikoimalla ihmiselle ymmärrettävästi.
Rakkaus, joka ei koskaan kommunikoi mitään, on lopulta ahdistavaa. Jumalan puhe on usein herättävää ja joskus pelottavaakin, mutta se on myös pelastavaa, parantavaa, lohduttavaa ja rakentavaa. Jumala tulee lähelle. Hän puhuu juuri minulle. Raamattu on ennen kaikkea rakkauskirje Luojalta luodulle.
Asukoon Kristuksen sana tulevana vuonna runsaasti keskuudessamme. Julistakaamme evankeliumia, ja käyttäkäämme sanoja, koska ne ovat välttämättömiä.