14.11.2002

Vaalien lähestyessä alkaa kuulua ääniä, jotka vaativat satsausta lapsiperheisiin ja moniin muihinkin hyviin arvoihin. Jo on aikakin. Nuoriso on käytöksellään jo pitkään huutanut apua. Kuten muissakaan yhteiskunnan ongelmissa, tässä eivät kuitenkaan pelkät valistuskampanjat tai kosmeettiset budjettimuutokset riitä.

Monissa yhteyksissä on osoittautunut, ettei pelkkä tieto riitä muuttamaan ihmisen toimintaa. Tieto sukupuolitautien rajusta kasvusta tai muukaan sukupuolivalistus ei muuta ihmisten seksuaalista käyttäytymistä terveemmäksi. Huumevalistus ei vähennä huumeiden käyttöä. Selkeät tutkimustulokset siitä, kuinka monella tapaa paljon parempi ratkaisu avioliitto on avoliittoon verrattuna, eivät ole vähentäneet avoliittojen suosiota.

Ihminen toimii monissa asioissa epäviisaasti vastoin parempaa tietoaan. Jos toimisimme järkevästi, emme rikkoisi kymmentä käskyä. Käskyt ovat elämän puolella – eivät elämää vastaan. Varastaminen, avioliiton rikkominen tai valheessa eläminen ei ole viisasta.

Jos tieto ei yksin riitä, mikä sitten avuksi? Tarvitaan lakia ja evankeliumia. Itsensä ympärillä pyörivältä nykyihmiseltä on hukkunut Raamatun viisauskirjallisuuden (Psalmit, Sananlaskut, Saarnaaja) ydinajatus. Se kuuluu: ”Herran pelko on viisauden alku, ja Pyhimmän tunteminen on ymmärrystä.” Väärinkäytösten vuoksi Herran pelosta tuli ”herrain pelkoa”. Oikeasti se nimenomaan vapauttaa herrain pelosta.

Elämää ei voi nähdä oikein eikä viisasta elämäntyyliä löydy, niin kauan kuin Jumala on nykyihmiselle epätodellinen ja irrelevantti. Kysymys on motiiveista ja voimasta. Ihminen tietää useimmiten yhteiskunnallisissa asioissa ja perusmoraalikysymyksissä, mitkä olisivat oikeita ja hyviä ratkaisuja. Mutta mikä motivoisi ihmisen toimimaan oikein? Ja kun hän on motivoitunut, mistä hän saisi voiman toimia oikein?

Kristikansa ei valitettavasti voi tässä yhtään kohottaa rintaansa. Länsimaissa tehdyt tutkimukset osoittavat, että seurakuntaväki elää kutakuinkin samaan tyyliin kuin heidän naapurinsakin, jotka eivät kuulu aktiiviseurakuntalaisiin.

Alkuperäisissä pietistisissä herätyksissä sitä vastoin moni vapautui tuhoisasta elämäntyylistä. Lisäksi niiden piirissä tehtiin laajaa sosiaalista työtä. Opetettiin, että Jumalan lapsen ei sovi elää niin kuin maailman lapset elävät. Maailmallisuus oli pahasta. Joissakin asioissa maailmankielteisyydessä mentiin äärimmäisyyteen. Hämmästyttävän monet kaikkien tiukimmista päätyivät lopulta itse elämään kuin viimeistä päivää.

Maailman henki on todellakin erilainen kuin Jumalan Henki. Jumalan pelko on viisauden alku, mutta ellei ihminen päädy jumalanpelossaan armosta eläjäksi, hänen käy huonosti. Viime kädessä vain evankeliumi Jumalan armahtavasta rakkaudesta Kristuksessa muuttaa jotakin pysyvästi. Vain jokapäiväinen parannus jatkuvasti armahdettuna syntisenä johtaa pysyvästi uuteen elämäntyyliin.

Jos ihminen olisi pohjimmiltaan hyvä, hän ehkä toimisi oikein, kunhan vain saisi tietää millainen on hyvä elämä. Kurjuutemme on juuri siinä, että tiedämme, mikä olisi hyvä tai ainakin paljon parempi elämä, mutta emme useinkaan halua tai halutessamme pysty siihen. Jeesus sen sijaan halusi elää täydellisesti ja synnittömästi ja kykeni siihen. Hänen seurassaan meissäkin alkaa tapahtua muutosta, hitaasti mutta varmasti. Tämä muutos ei kuitenkaan koskaan ole jumalasuhteemme perusta. Perusta on yksin Jumalan armahtava laupeus Kristuksessa.