Esirukous ja käytännön auttaminen kuuluvat yhteen

21.1.2010

Kun lähimmäinen on hädässä, häntä autetaan. Hän on samanlainen ihminen kuin minäkin, ja itsekin toivoisin hädässä ollessani saavani apua. Silloin, kun ihmisiä kohtaa suuri katastrofi, kuten nyt Haitissa, voi vain todeta: Se olisi yhtä hyvin voinut tapahtua minullekin.

Jonkun mielestä sillä ei ehkä ole väliä, mitä ajattelemme hädän syistä, kunhan toimimme oikein lähimmäistemme hyväksi. Jeesus kuitenkin nuhteli ihmisiä myös vääristä ajatuksista oman aikansa katastrofien yhteydessä. Evankelista Luukas kertoo:

”Juuri siihen aikaan Jeesuksen luo tuli ihmisiä, jotka kertoivat Pilatuksen surmauttaneen uhraamaan tulleita galilealaisia, niin että heidän verensä oli sekoittunut uhrieläinten vereen. Jeesus sanoi siihen: ’Luuletteko, että he olivat suurempia syntisiä kuin kaikki muut galilealaiset, koska saivat tuollaisen lopun? Eivät suinkaan – samalla tavoin te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny. Entä ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun Siloan torni sortui heidän päälleen? Luuletteko, että he olivat syyllistyneet johonkin pahempaan kuin muut jerusalemilaiset? Eivät suinkaan – yhtä lailla te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny.’” (Luuk. 13)

On tärkeää toimia oikein lähimmäisen hädän edessä, mutta tärkeää on myös ajatella oikein lähimmäisestämme ja itsestämme. Koskaan ei ole mitään pätevää syytä pitää itseään lähimmäistään parempana ihmisenä.

Haitissa meillä on jälleen edessämme valtava katastrofi, jonka kaikki seuraukset eivät ole vielä selvillä. Puhutaan yli sadastatuhannesta uhrista, mutta määrä saattaa vielä kasvaa. Inhimillinen tragedia on valtava. Monet ovat edelleen erossa perheestään, puhumattakaan niistä, jotka ovat menettäneet kaikki perheenjäsenensä. Asunnot ja muut talot ovat sortuneet. Koko maan infrastruktuuri on vaurioitunut ja osittain tuhoutunut. Presidentinlinna on romahtanut, samoin monet julkiset rakennukset, hotellit ja kaupat. Sadattuhannet ovat loukkaantuneet ja samaan aikaan monet sairaalat ovat säpäleinä. Nyt vaarana ovat puhtaan veden, ruoan ja lääkkeiden puute sekä epidemiat.

Jumala itse suokoon voimansa ja siunauksensa alkaneelle valtaisalle avustustyölle. Kaikki voivat tehdä ainakin jotakin. Voimme antaa rahaa avustustoimintaan ja muistaa haitilaisia rukouksin.

Suomen teologisen instituutin pääsihteeri Henrik Perret, jolla on vuosien varrelta kokemusta avustustoiminnasta hätätilanteissa Suomessa, kirjoittaa blogissaan: ”Ehkä jotkut ajattelevat, että on väärin muistuttaa esirukouksen merkityksestä. Se on ehkä jonkun mielestä hädän hengellistämistä. Minä en ajattele niin. Päinvastoin ajattelen, että nytkin tarvitaan paljon esirukousta sekä oman maamme puolesta että Haitin ja siellä katastrofin kokeneiden puolesta. Mutta rukouksen tulee myös ajaa meidät liikkeelle. Aika on lyhyt. Enemmän voidaan tehdä, jos tarpeeksi apua annetaan ajoissa.”

Pitkällä aikavälillä Haitissa tarvitaan myös evankeliumin julistamista. Se on ainoa sanoma, joka tuo todellisen toivon kuoleman ja kärsimyksen edessä.