22.4.2010

Tulivuorenpurkaus Islannissa loi ennennäkemättömän tilanteen. Melkein koko Euroopan lentoliikenne pysähtyi. Miljoonien ihmisten suunnitelmat menivät uusiksi. Myös kauan odotettu Japanin-matkani peruuntui. Suomen pääministeri on oikeassa: Meidän on syytä olla nöyriä luonnonvoimien edessä. Elämä ei ole hallittavissa. On oltava valmis muuttamaan suunnitelmia.

Niin kuin aina, Raamattu puhuu meille erinomaisen ajankohtaisesti. Jeesuksen veli Jaakob kirjoittaa Uuteen testamenttiin sisältyvässä kirjeessään: ”Kuulkaa nyt, te jotka sanotte: ’Tänään tai huomenna lähdemme siihen ja siihen kaupunkiin ja viivymme siellä vuoden ja teemme kauppaa ja saamme voittoa’, te jotka ette tiedä, mitä huomenna tapahtuu; sillä mikä on teidän elämänne? Savu te olette, joka hetkisen näkyy ja sitten haihtuu – sen sijaan, että teidän tulisi sanoa: ’Jos Herra tahtoo ja me elämme, niin teemme tämän tai tuon.’” (4:13–15) Lentokielto on juuri nyt valtava muistutus tämän raamatunkohdan opetuksesta.

Eurooppa elää nyt tuhkapilven alla. Tuhka on katumuksen ja parannuksen tekemisen vertauskuva. Se muistuttakoon siitä, että meidän tulisi elää jatkuvassa parannuksessa Jumalan edessä. Hyvä ja armollinen Jumala on antanut meille elämän lahjan ja säätänyt sen pituuden. Hän on Herra, ja me elämme jokaisen hänen antamansa päivän vastuullisina hänen edessään.

Nykyinen media, niin kristillinen kuin muukin, on lähes täysin häivyttänyt julkisuudesta luonnonkatastrofien uskonnollis-vertauskuvallisen merkityksen. Ihmiskunta on kuitenkin elänyt sellaisiakin aikoja, jolloin aivan tavallinen media puhui avoimesti kristillistä kieltä.

The Boston Recorder -sanomalehti kirjoitti 1820-luvulla Aleppossa tapahtuneesta maanjäristyksestä: ”Monien ihmisten nähtiin polvistuvan ja pyytävän avuksi Jumalan armoa ja kohta sen jälkeen täyttävän jumalanpalvelushuoneet kiinnostuneina oppimaan, mitä heidän tulisi tehdä pelastuakseen. Näin oli myös Lontoossa vuonna 1755.” Sen jälkeen lehti ihmetteli, miksi ihmiset, ”jotka aina elävät iankaikkisuuden kynnyksellä ja ovat alituisessa vaarassa – tuhansin tavoin, jotka ovat yhtä vaarallisia kuin maanjäristys – tulla kiidätetyksi iankaikkisuuteen”, eivät ”etsi Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan.”

Sama lehti kuvaili myös vuosina 1638, 1692, 1755 ja 1783 tapahtuneita maanjäristyksiä ja kirjoitti: ”Eikö näiden mahtavien Jumalan voiman osoitusten pitäisi saada meidät kunnioittamaan häntä, joka voi yhtäkkiä pyyhkäistä pois kokonaisen kaupungin? Eikö syntisten pitäisi vapista, kun he ajattelevat, miten hurjaa on olla sellaisen Jumalan vihollisia? Eikö heidän pitäisi välittömästi etsiä sovitusta hänen kanssaan Karitsan veren kautta?”

Useat muutkin sen ajan sanomalehdet kirjoittivat siitä näkemyksestä käsin, että luonnonmullistukset puhuttelevat meitä myös hengellisesti. Kyse ei ollut siitä, ettei mullistuksilla olisi ”luonnollista selitystä”. Pikemminkin oli kyse siitä, että ­maailman tapahtumia seurattiin ja tulkittiin pitäen mielessä myös hengellinen näkökulma, kuten vanha katekismus sanoo: ”Jumala kohtaa meidät luonnossa, elämämme kohtaloissa ja kansojen vaiheissa.”