4.1.2007

Uskonelämämme ja suhteemme Jumalaan ei perustu omiin epäluotettaviin uudenvuodenlupauksiimme. Eikä liioin vaihteleviin kokemuksiimme ja tunteisiimme. Jumalasuhde perustuu Jumalan antamiin horjumattomiin armonlupauksiin Kristuksessa.

Tänäkin vuonna Jumalan armo on joka aamu uusi. Ja me tarvitsemme Jumalan armoa paljon enemmän kuin pystymme ymmärtämään.

Ennen kaikkea tarvitsemme Jumalan armoa, että pysyisimme uskossa. Raamatun pohjalta tiedostamme, että uskossa eläminen ei ole itsestäänselvyys eikä automaatio. Apostoli Paavali kirjoittaa muinaisista israelilaisista, että he vaelsivat kaikki yhdessä ja saivat kaikki sekä kasteen että ehtoollisen, ”mutta useimpiin heistä Jumala ei mielistynyt…he hukkuivat…” Tämä tapahtui Paavalin mukaan ”varoittavaksi esimerkiksi meille”(1. Kor. 10).

Armossaan Kristus ei hylkää meitä, eikä hän koskaan peru Raamatun sanassa, kasteessa ja ehtoollisessa antamiaan lupauksia. Mutta me olemme luonteeltamme ”ammattiluopujia”. Ilman Jumalan jatkuvaa armohoitoa kylmenemme uskossamme, jätämme uskovien yhteyden, alamme vieroksua Raamatun sanaa, viihdymme yhä paremmin ympäröivän kulttuurin mukaisessa elämäntyylissä ja voimme lopulta luopua Herrasta kokonaan. Niin kävi useimmille Moosekseen kastetuille ja Kristus-kalliosta ehtoollista nauttineille muinaisille israelilaisille, ja niin näyttää käyneen myös useimmille meidän aikamme kastetuille ja joskus ehtoollisella käyneille.

Kristus kutsuu meitä kuitenkin jatkuvasti takaisin yhteyteensä. On mahdollista kääntyä pois kadotukseen vievältä tieltä. On mahdollista tehdä parannusta eli tunnustaa syntinsä ja uskoa ne Jeesuksen ristintyön tähden anteeksi. Jumala voi sanansa kautta uudelleen herättää hengellisesti kuolleen. Usko Jeesukseen voi taas syttyä kylmenneessä sydämessä. Siinä näkyy Jumalan ääretön armo, pitkämielisyys ja rakkaus meitä kohtaan.

Kristityn periviholliset, synti, maailma ja perkele, ovat ovelia ja voimakkaita uskonelämän vastustajia. Ne voivat helposti kaataa kokeneenkin kristityn. Jos ei saa armoa nousta ja tehdä parannusta, voi tulla kiedotuksi yhä syvemmin vääryyden siteisiin, kunnes usko tukehtuu eikä ole enää haluakaan etsiytyä takaisin Isän kotiin. Välinpitämättömyys, kovuus ja torjunta  valtaavat entisen uskovan sydämen. Nyt hän näkee enää, miten säälittäviä ja heikkoja ihmisiä uskovat ovat.

Tällaisessakin tilanteessa Jumalan armo voi kuitenkin vielä yllättää. Elämän koulussa voi tulla niin vaikeat kokeet vastaan, ettei niistä selviäkään omalla nokkeluudellaan ja suurella voimallaan. Armoa on, että kun luopio huutaa avukseen Herraa Jeesusta, hän pelastuu. Pyhä Henki voi herättää hengellisesti nukkuvan ja kirkastaa hänelle Jeesuksen ihmeellisen rakkauden. Siitä syttyy jälleen rakkaus Raamattuun, uskovien yhteyteen, ehtoolliseen ja lähetystyöhön. Syntyy huoli muista matkalla kulkijoista, että kaikki saisivat kuulla ja ettei kukaan vain jäisi armoa vaille.

Jokainen kristitty tarvitsee jatkuvan armoherätyksen. On armoa, että saamme elää. On armoa että uskomme Jeesukseen. On armoa, että saamme olla yhdessä muiden kanssa viemässä tietoa armollisesta Vapahtajasta maailmalle. Rukoilkaamme, että 2007 olisi vuosi, jolloin ”hänen armonsa minua kohtaan ei ole ollut turha”, niin kuin Paavali toteaa.