3.9.2009

Iranissa kolmikymppiset naiset Marzieh Amirizadeh ja Maryam Rustampoor eivät suostuneet kieltämään Jeesusta, vaikka se merkitsi heille vankeutta.

Muslimienemmistöisellä  alueella Keniassa Bakari Delle ja Abubakar Mohammed harjoittavat kristillistä uskoaan, vaikka se merkitsee hengenvaaraa sekä heille itselleen että heidän perheilleen.

Sunnuntaina elokuun toisena päivänä kristityt katkaisivat junaliikenteen Gojran kylässä Intiassa asettamalla raiteelle arkkuja, joissa oli muslimien kostoiskussa elävinä poltettujen kristittyjen ruumiit. Poltettujen väitettiin syyllistyneen jumalanpilkkaan ja häpäisseen Koraanin. Kristityt ovat kieltäneet syytteet jyrkästi.

Nepalissa useat papit ovat saaneet puhelinsoittoja, joissa heitä on uhattu: ”Lähtekää maasta tai kuolkaa.” Radikaalit hindut syyttävät maan kristittyjä siitä, että hindulaisuus ei enää ole Nepalin valtionuskonto.

Isossa-Britanniassa on uhkailtu useita kristittyjä, jotka ovat tuoneet uskonsa avoimesti esiin työssään. Uhkana on, että työssään uskonsa mukaan toimiminen voisi tulla jopa rangaistavaksi. Aihetta koskevassa haastattelussa Britannian pääministeri Gordon Brown on huomauttanut, että henkilökohtaista uskoa on mahdotonta yksityistää ja erottaa kokonaan työelämästä.

Kristittyjen konkreettinen vainoaminen on todellisuutta eri puolilla maailmaa. Yllä mainitut ovat vain esimerkkejä hyvin laajasta ilmiöstä. Vainojen liioittelu ja järkyttävillä uutisilla mässäily eivät varmasti auta luomaan asiallista suhtautumista ongelmaan. On monia maita, joissa kristityt saavat toimia vapaasti. Kyseessä ei kuitenkaan ole yksityiskohdilla mässäily, jos asiallisesti kerrotaan, mitä kristityille eri puolilla maailmaa todellisuudessa tehdään.

Valtamedian suhtautuminen kristittyjen vainoihin ei useinkaan ole tervettä. Jos jotain muuta ihmisryhmää vainottaisiin yhtä todellisesti ja laajasti kuin kristittyjä, siitä kirjoitettaisiin ja puhuttaisiin näyttävästi. Kristittyjen vainoista ei usein puhuta mitään, vaikka tietoa olisi saatavilla runsaasti.

Joitakin kristittyjä vainot vaikuttavat ahdistavan liikaa. Halutaan puhua mieluummin positiivisista asioista. On kuitenkin muistettava, että vainotuille hyvin tärkeää on, etteivät muut kristityt eivät unohda heitä. Vainottuja kristittyjä auttavat erityisjärjestöt tarvitsevat kaikkien kristittyjen tuen.

Pahin mahdollinen asenne on kyynisyys, jonka mukaan vainotut ovat itse ansainneet kohtalonsa käytöksellään tai puheillaan. Tästä on lyhyt askel siihen, että vainoamista pidetään jollakin tavalla oikeutettuna.

Mitä yksittäinen kristitty sitten voi tehdä? Rukoilla, ja jos mahdollista, tukea vainottuja suoralla toiminnalla. Voimme tukea vainottujen puolesta työskenteleviä ja toimia käytössä olevien yhteiskunnallisten kanavien välityksellä. Näin edistämme sellaista yhteiskuntaa, joka kieltää kaikenlaisen vainoamisen ja syrjimisen uskonvakaumuksen tähden.

Kaikkea uskon tähden vainoamista ei saada loppumaan, ennen kuin Kristus palaa takaisin maan päälle. Siihen asti meidän on kuitenkin vastustettava vainoamista, samalla kun rohkaisemme toisiamme tunnustamaan ja julistamaan kristillistä uskoa rohkeasti vainoista huolimatta.