21.6.2007

Suomalaisten tyttöjen itsemurhatilastot ovat hälyttäviä. Tilastot kertovat, että suomalaisten 15–24-vuotiaiden tyttöjen itsemurhakuolleisuus on toiseksi korkeinta maailmassa. Tilastoa johtaa Kazakstan. Suomalaispojat ovat samassa vertailussa viidentenä. Joka viidennellä yläkoululaisella tytöllä on vähintään keskivaikeita masennusoireita.

Tiedot ilmenevät vertailevasta pohjoismaisesta Inequal Childhood (epätasa-arvoinen lapsuus) -tutkimuksesta. Näiden huolestuttavien tilastojen valossa lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula on vaatinut  vahvistamaan mielenterveysongelmia ehkäisevää työtä.

Professori Irmeli Järventie on varmasti oikeassa todetessaan, että nuorten monimuotoiselle pahoinvoinnille ei voi nimetä yksittäistä syytä. Myös hyvissä tai kohtuullisissa olosuhteissa varttuneesta nuoresta elämän kuorma voi alkaa tuntua ylivoimaiselta. Kaikesta ulkonaisesta hyvästä huolimatta elämän tarkoituksettomuuden kokemus voi yllättää kenet tahansa.

Viimeinen asia, jota nuorensa menettänyt, tuskan ja syyllisyydentunteiden kanssa kamppaileva vanhempi tarvitsee, on mustavalkoiseen ajatteluun perustuvaa syyllistäminen. Jokainen täysi-ikäinen ja vähän nuorempikin tekee ratkaisuja, joista hän kantaa vastuun viime kädessä itse, eivät hänen vanhempansa.

Suomessa meillä on suhteellisen paljon sekä erittäin hyvin voivia, tulevaisuuteen luottavia ja menestyviä tyttöjä että toisaalta huonosti voivia tyttöjä. Nyt olisi kiireellisesti paneuduttava syihin, jotka johtavat jotkut nuoret ihmiset äärimäiseen epätoivoon. Tutkimukseen tulisi panostaa, ja tietenkin myös ongelmia ehkäisevään työhön, jollaista Aula vaatii.

Tutkimuksissa ei saisi ennalta sulkea pois mitään mahdollisia syy–seuraus-suhteita. Asiaa olisi hyvä pohtia monipuolisesti ja kysyä kaikkea isän ja äidin läsnäolon merkityksestä ja koulunkäynnin vaativuudesta aina moraalin ja maailmankatsomuksen merkitykseen asti.

Tutkimustyöhön ja ennalta ehkäisevään työhön osallistumisen lisäksi kristittyjen erityisenä haasteena on pitää esillä Jumalan rakkauden hyvää suunnitelmaa jokaisen ihmisen kohdalla. Jumala on jokaisen ihmisen luoja. Hänelle jokainen syntymä on toivottu ja jokainen ihminen on arvokas. Vaikka tiedämme tämän, elämä voi joskus tuntua ylivoimaiselta taakalta. Jopa hengelliset johtajat Raamatussa, kuten Jeremia ja Paavalikin, ovat välillä olleet epätoivoisia elämässään.

Raamattu maalaa elämästä erittäin realistisen ja toisinaan karunkin kuvan. Se ei kuitenkaan jätä epätoivoon, vaan tarjoaa Jumalan mahdollisuuksia siinä missä ihmisen mahdollisuudet näyttävät loppuneen. Tuskan ja ahdistuksenkin keskellä on aidosti mahdollista huutaa avuksi Kristusta. Hänelle mikään tuska tai ahdistus ei ole vierasta, koska hän antautui niihin vapaaehtoisesti, meidän puolestamme.

Jumalan rakkauteen meitä kohtaan eivät vaikuta mitkään inhimilliset mittarit, kuten ulkonäkö tai koulu- tai muu menestys tai se, kuinka suosittu on. Jumalalla on jokaiselle ihmiselle erityinen tehtävä ja tarkoitus. Sen etsiminen ja aavistaminen tai löytäminen voi antaa elämiselle aivan erityistä motivaatiota.