12.5.2005

Valmisteilla oleva uusi tutkimus vahvistaa sen, mitä aktiiviset kristityt ovat tienneet jo pitkään: suomalaiset nuoret aikuiset, 18–39-vuotiaat, ovat kirkon kannalta menetetty sukupolvi.

Kirkon tutkimuskeskuksessa työskentelevän Kati Niemelän tutkimuksen mukaan harvempi kuin joka kymmenes heistä käy uskonnollisissa tilaisuuksissa vähintään kerran kuukaudessa. Toisin kuin vanhemmalle ikäpolvelle, luterilaisuus ei ole heille enää selkeästi suomalaiskansalliseen identiteettiin kuuluva asia. Heidän arvomaailmansa poikkeaa myös huomattavasti kirkon työntekijöiden arvomaailmasta.

Noin puolet nuorista aikuisista on saanut uskonnollisen kasvatuksen ja yhdeksän kymmenestä on käynyt rippikoulun. Mitä ikinä kristillistä silloin onkin tarttunut takkiin, nuoren aikuisen ikään tultuaan suurin osa suomalaisista on menettänyt kiinnostuksensa siihen. Näin käy niillekin, jotka ovat olleet aktiivisia seurakuntanuorissa tai herätysliikkeiden nuorisotyössä.

Tähän tilanteeseen on nähtävissä useita selviä syitä, joista osa saattaa käydä ilmi tutkimuksesta, mutta osa ehkä ei. Tutkimuksen mukaan yhä useammassa perheessä on luovuttu kristillisestä kasvatuksesta. Uskonasiat on siirretty yksityiselle sektorille ja jätetty lapsen omille harteille. Tämä yhdessä koulujen uskonnonopetuksen vähenemisen, ohenemisen ja tunnustuksettomuuden kanssa ei tietenkään johda uskonnollisuuden vähenemiseen, vaan yhä kirjavampaan uskonnollisuuteen ja suoranaiseen taikauskoon. Tilanteen korjaamiseksi vanhempia tulisi rohkaista ja varustaa selkeään vastuuseen lasten terveestä uskonnollisesta kasvatuksesta.

Tästä tutkimuksesta, samoin kuin monesta muusta eri puolilla maailmaa tehdystä tutkimuksesta, käy ilmi, että kristillisessä nuorisotyössä annettu kasvatus toimii pitkällä aikavälillä huonosti. Se synnyttää hämmästyttävän harvoin vakaumuksen, joka vaikuttaa ratkaisevasti loppuelämän ajan. Se on tiedetty herätysliikkeissäkin jo pitkään, mutta lääkkeet siihen ovat vähissä, tai sitten niitä ei osata soveltaa.

Nuorten aikuisten maailma on kristilliseltä kannalta erikoisella tavalla kaksijakoinen. Useimmat nuoret aikuiset vierastavat kirkkoa, mutta toisaalta ne nuoret aikuiset, joille on muodostunut terve kristillinen vakaumus ja identiteetti, ammentavat siitä uskomattoman paljon voimaa ja mielekkyyttä elämäänsä. Sen tietää jokainen, joka on tehnyt työtä heidän parissaan ja keskustellut heidän kanssaan.

Vika ei siis ole kristillisessä uskossa itsessään. Pikemminkin vika on siinä, että usko ei ole koskaan päässyt kunnolla sulautumaan nuoren aikuisen elämään.

Se johtuu osittain myös siitä, että uskoa pidetään esillä liian pinnallisessa muodossa. Kahden viime vuosikymmenen aikana kristillisessä julistuksessa on korostettu massiivisesti luovia ilmaisutapoja ja ylikorostettu julistuksen ja evankelioimisen metodeja. Tämä paljastuu, kun kysymme näin: Jos sinun on kerrottava ystävällesi jokin järkyttävä tai mullistava uutinen, kuinka paljon mietit sitä, kertoisitko sen näytelmän, tanssin tai elokuvan avulla tai jollakin muulla luovalla tavalla? Eikö pääasia ole, että asia tulee kerrottua ja saat ystäväsi vakuuttumaan, että se mitä kerrot, on totta?

Tässä on perimmäinen syy siihen, että on menetetty nuorten aikuisten sukupolvi: heille ei ole onnistuttu kommunikoimaan eikä heitä ole onnistuttu vakuuttamaan siitä, että kristillinen usko on totta ja siksi uskomisen arvoinen. Mutta ehkä vielä on aikaa.