16.1.2003

Ensimmäiset kristityt pysyivät apostolien tekojen mukaan ”apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa”. Siinä on hengellisen elämän hoitamisen neljä kivijalkaa – edelleenkin.

Kaikki – koko uskonelämä – saa alkunsa Sanasta. Ilman sitä ei voi kukaan tulla uskoon eikä pysyä uskossa. Jumalan sanan kuulemiselle ja lukemiselle ei ole mitään vaihtoehtoa. Ilman sitä usko näivettyy ja kuolee. Kun kristitty valittaa, että hän tuntee olevansa kaukana Jumalasta ja että on vaikea uskoa, syy on melkein aina sama: Jumalan sanan laiminlyöminen. Se joka jättäytyy sanan vaikutuspiirin ulkopuolelle on kuin ihminen, joka laiminlyö syömisen ja ihmettelee, miksi hänen kuntonsa jatkuvasti heikkenee.

Eräs tärkeimpiä kysymyksiä, minkä kristitty voi käytännössä itselleen tehdä on tämä: mistä minä saan säännöllistä, terveellistä hengellistä ravintoa? Jos sitä ei ole omasta hengellisestä yhteydestä saatavilla, sitä on pyrittävä järjestämään. Jos sekään ei onnistu, on aika siirtyä johonkin, mistä sitä saa. Tälle asialle ei ole pitemmän päälle vaihtoehtoa, sillä ainoa tapa pysyä hengellisesti elossa on ravita itseään Jumalan sanalla.

Kristittyjen yhteys on myös korvaamaton asia. Siihen aikaan kun melkein jokaisessa tuvassa oli takka, syntyi vanhojen kristittyjen usein käyttämä sanonta: yksinäinen puu ei kauan pala. Jokainen takan tai saunan lämmittäjä tietää, miten osuva vertaus on. Me tarvitsemme toisiamme kristittyinä. Tietenkään meitä ei ole kutsuttu vetäytymään pois maailmasta, mutta vielä vähemmän meillä on varaa vetäytyä pois toisista uskovista. Olimmepa vaikka kuinka vajavaisia ja ärsyttäviä, me tarvitsemme toisiamme. Kukaan ei ole niin rohkea, viisas ja vahva, että hän voi jättäytyä pois yhteydestä toisten uskovaisten kanssa ja silti olettaa, että hän pysyy terveessä uskossa.

Yksi syy siihen, että kristittyjen elämäntyyli muistuttaa nykyään usein enemmän uskolle vieraantuneiden elämäntyyliä kuin Kristuksen omien elämäntyyliä, on se, että seura tekee edelleenkin kaltaisekseen. On tarkoitus että saisimme toisiltamme rohkaisua, lohdutusta, innostusta ja kehotusta kristittyinä. Se onnistuu vain jos vietämme aikaa toistemme kanssa.

Uskovien yhteyteen kuuluu myös ehtoollinen. Sitä on tarkoitus viettää usein eikä harvoin. Jos ehtoollisella käymisen välit venähtävät, jotakin on pielessä. Kukaan meistä ei varmaan ymmärrä ehtoollisen koko merkitystä ja syvyyttä, mutta me tiedämme, että sen vaikutus ja merkitys on suuri. Se ulottuu jopa terveyteemme saakka (1. Kor. 11: 30). Ennen kaikkea on siinä on kyse yhteydestä ylösnousseeseen Kristukseen. Hän itse on läsnä ehtoollisessa.

Viimeisenä hengellisen elämän kivijaloista mainitaan rukous. Se nousee luonnollisena seurauksena edellä mainituista. Siellä missä sanaa opetetaan ja uskovat ihmiset viettävät aikaa yhdessä sanan ympärillä ja ehtoollispöydässä, herää myös tarve ja jano rukoilla ja kiittää Jumalaa. Sana ohjaa rukousten sisältöä, ja uskovien yhteydessä myös esirukous toistemme puolesta on luonnollinen käytäntö.

Nämä hengellisen elämän hoitovälineet on tarkoitettu käytäntöön. Ne eivät ole teoreettisia asioita. Niistä puhuminen ei riitä. Meidät on tarkoitettu elämään ja kasvamaan niiden käytössä ja niiden käyttämisen kautta. Ne ovat niin yksinkertaisia asioita, että jokainen voi ymmärtää niistä jotakin ja päästä niistä osalliseksi. Samanaikaisesti ne ovat sisällöltään niin tyhjentämättömiä, että niissä kasvamiseen menee koko ikä.