11.10.2001

On luonnollista, että sellaisten shokeeraavien tapahtumien jälkeen kuin USA:han kohdistunut terrori-isku, kaikki hakeutuvat yhdessä hiljentymään ja rukoilemaan. Kuten Joonan kirjan hädässä olevat merimiehet, kukin rukoilee oman uskontonsa mukaisesti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että todellisuudessa kaikki uskonnot olisivat totuuden kannalta samanarvoisia.

Ajatus, että kaikki uskonnot olisivat lopulta yrityksiä haparoida kohti samaa perimmäistä todellisuutta, on sekä älyllisesti kestämätön että helposti asenteellisesti ylimielinen. Ensinnäkin uskonnot, kuten islam, hindulaisuus, juutalaisuus ja kristillinen usko, poikkeavat toisistaan ratkaisevasti, radikaalisti ja sovittamattomasti. Toisiinsa nähden sovittamattomassa ristiriidassa olevat uskontojen opetukset eivät mitenkään voi kaikki olla yhtä aikaa tosia.

Kristinuskon mukaan Jeesus on Jumala, kolminaisuuden toinen persoona, jota tulee Jumalana kunnioittaa ja palvoa. Joka uskoo ja toimii tämän opetuksen mukaan, syyllistyy islamin mukaan pahimpaan mahdolliseen syntiin, jonkin asettamiseen Jumalan rinnalle. Jeesuksen suhteen on tehtävä  valinta: Hän joko on Jumala, niin kuin Raamattu opettaa, tai sitten hän ei ole, niin kuin muun muassa islam opettaa. Jotta islam ja kristinusko voitaisiin yhdistää, täytyisi jommastakummasta uskonnosta täydellisesti romuttaa se, mikä sille on kaikkein arvokkainta.

Kysymys, joka on esitettävä uskonnot sekoittaville ja samaistaville, on tämä: Millä perusteella sinä tiedät, että kaikki uskonnot ovat yhtä epätosia? Uskonnot samaistava näkemyshän merkitsee sitä, että kaikki uskonnot lopulta julistetaan epätosiksi ja ainoastaan uskontojen samaistajan oma näkemys julistetaan todeksi. Tässä näkyy myöskin tällaisen näkemyksen asenteellinen ylimielisyys.

On aikamoinen väite sanoa tietävänsä, että yksikään maailman uskonnoista ei ole totta sen omassa merkityksessä.

Eri uskontojen vakuuttuneille kannattajille on usein piinallista kuunnella, miten heidän uskontoaan vääristellään julkisessa keskustelussa, jotta se saataisiin sekoitettua muiden uskontojen kanssa yhdeksi sopaksi, jonka varsinaiset ainekset lopulta määrittää joku uskonnon sanomalle vieras taho. Aito uskonnollinen vuoropuhelu merkitsee sitä, että suostutaan näkemään sekä ne uskomukset, jotka yhdistävät eri uskontoja, että myös uskontojen ratkaiseva erilaisuus.

Hyvä lähtökohta esimerkiksi islamin ja kristinuskon väliselle vuoropuhelulle voisi olla kummankin uskonnon käsitys viimeisestä tuomiosta ja siitä miten kukin ajattelee selviävänsä siitä.

Muslimimaiden kristilliset vähemmistöt unohdettu

Afganistanissa, Pakistanissa, Indonesiassa, Nigeriassa, Laosissa ja lukuisissa muissa maissa elää useita kristittyjä vähemmistöryhmiä. Näillä kristityillä on monta hyvää syytä ihmetellä sitä, miksi läntisen maailman poliittiset ja kristilliset johtajat ovat – aivan oikein – rientäneet puolustamaan muslimien ihmisoikeuksia terrori-iskun jälkeen, mutta unohtaneet vainotut kristityt. Tällä hetkellä voi olla poliittisesti hyödyllistä korostaa islamin hyviä puolia ja vaieta sen ongelmista. Sitä ei kuitenkaan pitäisi tehdä totuuden ja oikeudenmukaisuuden hinnalla.

Uskonnot ovat myös yhteiskunnallisten seuraamustensa perusteella hyvin erilaisia. Vaikka islam selvästi tunnustaa kristittyjen olemassaolon oikeuden, muslimimaissa ei tällä hetkellä käytännössä ole suotu kristityille lähimainkaan samoja oikeuksia kuin muslimeille kristillisissä maissa.