19.6.2008

Suomen suvessa vietetään lukemattomia rippikoululeirejä ja konfirmaatiojuhlia. Kirkko on syystä tyytyväinen siihen, että ikäluokasta 88 prosenttia käy rippikoulun. Kuka tahansa vaikuttaja olisi enemmän kuin tyytyväinen, jos saisi vaikutuspiiriinsä pitkäksi aikaa näin suuren osan kaikista suomalaisista. Kaikki eivät tietysti käy rippikoulua leirin muodossa, mutta missä muodossa tahansa  rippikoulussa on aina suuret mahdollisuudet vaikuttaa.

Varsinaiset haasteet tulevat rippikoulun jälkeen. Vajaassa viidessä vuodessa rippikoulussa mahdollisesti herännyt hengellinen kysely ja toiminta alkavat liian monella olla vain pelkkä muisto. Enemmistöllä suomalaisista ne ovat, sikäli kun puhutaan esimerkiksi osallistumisesta seurakunnan tilaisuuksiin, haihtuneet pysyvästi loppuelämäksi.

Uskonopillisesti on selvää, mitä ihmiselle tapahtuu: ”Jos Pyhä Henki ei saa lapsena kastettua hoitaa Kristuksen yhteydessä, maailman henki valtaa ihmisen sydämen. Vain hämärästi hän ikävöi Jumalaa ja iäisyyttä. Hän tuntee tosin elämänsä tyhjyyden, ja ajoittain synti vaivaa häntä; mutta hän ei tajua, että hänen tärkein asiansa olisi sielun pelastus. Tällaista tilaa sanotaan suruttomuudeksi.” (Katekismus 1948)

Yhtä selvää katekismuksen mukaan on se, mikä suruttomuuteen auttaa: ”Pyhä Henki herättää surutonta syntistä elämän kohtaloilla, kärsimyksillä ja toisten esimerkillä, mutta erityisesti Jumalan sanalla.”

Enää ei ole kuitenkaan yhtä selvää, milloin, millä tavoin ja missä voitaisiin mielekkäästi tavoittaa Jumalan sanalla niitä, joille usko ei enää ole tai ei ole koskaan ollutkaan elävää todellisuutta.

Monet uudet herätysliikkeet ja seurakunnat vain siirtävät jo valmiiksi uskovia ihmisiä yhteydestä toiseen. Alun perin kutsuttiin herätykseksi sitä, kun uskosta osattomia ihmisiä tuli uskoon. Se on edelleenkin herätyksen mielekäs määritelmä. Tässä on suomalaisen aktiivisen kristikansan suuri haaste juuri nyt. Miten voimme tehdä Jeesuksen tunnetuksi lähimmäisillemme?

On luonnollista, että jokainen, joka on oppinut tuntemaan Jeesuksen ylösnousseena elämän Herrana, haluaisi myös lähimmäisensä oppivan tuntemaan hänet. Halua olisi, mutta pitäisi myös löytää tavat, ajat ja paikat, joissa aikuinen suomalainen voisi tutustua Jeesukseen.

Voi olla myös niin, että stressaavan elämän keskellä monelle uskovalle riittää se, että on löytänyt itselleen sopivan lämpimän uskovien yhteyden. ”Herra, meidän on tässä hyvä olla; jos tahdot, niin minä teen tähän kolme majaa.”

Jos näin on, tarvitsemme toisenlaisen herätyksen, välittämisen herätyksen. Sellaisen pyhän tyytymättömyyden, joka ei voi olla kokonaan tyytyväinen, ennen kuin kaikilla muillakin ihmisillä, kotimaassa ja kaikkialla maailmassa, on ollut mahdollisuus tutustua Jeesukseen.

Tämä ei ole lakihenkistä puurtamista, vaan rakkauden pakotetta. Eräs kansainvälisesti aktiivinen kristitty sanoi hiljattain: ”En ymmärrä, miten kukaan, joka todella tietää jotakin maailman ja ihmisten tilanteesta, voi jäädä paikoilleen.” Rakkaus ajaa liikkeelle, ja vanhan sanonnan mukaan rakkaus löytää myös keinot. Kun näin käy, löytyy uskonelämää rippikoulun jälkeenkin yhä useammalle.