22.10.2009

Venäjällä uskonnonopetus aiotaan palauttaa kouluihin, samaan aikaan kun Suomessa keskustellaan sen mahdollisesta lopettamisesta. Uskonnonopetus liitetään venäläisten koulujen opetusohjelmaan ensi keväänä. Ruotsalaisen Dagen-lehden (16.10.2009) mukaan venäläisten täytyy jatkokouluttaa 40 000 opettajaa siihen mennessä. Koulutukseen he saavat muun muassa ruotsalaista vetoapua Carl E. Olivestamilta, joka on didaktiikan dosenttina Tukholman yliopistossa.

Olivestamin mukaan vanhemmat saavat Venäjällä valita, haluavatko he lapsilleen opetettavan uskonnonhistoriaa vai eettistä elämänkatsomusta. Olivestam itse on sitä mieltä, että uskonnossa aineena on kysymys elämäntiedon saamisesta. ”Ilman tietoa uskonnosta kokonaiselta sukupolvelta evätään mahdollisuus kehittyä.”

Timo Vihavainen, Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professori, ennustaa uunituoreessa kirjassaan Länsimaiden tuho länsimaille synkkää tulevaisuutta muun muassa juuri siksi, että modernin lännen kohtalona on uskonnon merkityksen tyhjentyminen. ”Kristinusko ei enää ole ihmisten elämää ohjaava voima. Pikemmin kirkosta on tullut kuluttajaihmisen mielistelijä, joka yrittää olla kiva ja helppo kuin viihdeohjelma.”

Suomalaisessa keskustelussa uskonnonopetuksen vastustajat ovat jatkuvasti painottaneet sitä, että opetuksen pitäisi olla neutraalia. Hyvin hitaasti näyttää menevän perille, että esimerkiksi uskontoa, moraalia ja elämänkatsomusta ei voi mitenkään opettaa neutraalisti. On tehtävä arvovalinta, minkä ideologian tai uskonnon mukaan haluamme lapsemme kasvattaa.

Kommunismin sortumisen jälkeen venäläiset kirkonjohtajat pyysivät apua siihen, että ihmisille opetettaisiin uudelleen kymmenen käskyä. Millä me korvaamme kymmenen käskyä?  Minkä maailmankatsomuksen mukaan opetamme lapsillemme vaikkapa oikeasta ja väärästä, elämän tarkoituksesta, ihmiskäsityksestä ja Jumalan olemassaolosta?

Kukaan ei voi suhtautua elämän peruskysymyksiin neutraalisti. Kansa, joka ei osaa keskustella elämän syvimmistä kysymyksistä eikä arvioida niihin annettujen vastausten kestävyyttä, on altis johdettavaksi harhaan, jopa diktatuuriin ja pakkovaltaan.

Me tarvitsisimme kouluissamme pätevää ja avoimesti tunnustuksellista uskonnonopetusta. Se antaisi parhaat edellytykset lapsille myöhemmin valita, mitä he elämän peruskysymyksistä ajattelevat ja miten he niihin suhtautuvat. Jos kunnon uskonnonopetusta ei anneta, lapsilta ryöstetään mahdollisuus oppia elämän syvimmistä ja tärkeimmistä kysymyksistä. Tuloksena on tietämättömyyttä ja pinnallisuutta, minkä vuoksi ihmiset ovat johdatettavissa erilaisten kulttien ja ideologioiden valtaan.

Hyvä uskonnonopetus takaa sen, että keskustelu uskonnosta on asiantuntevaa ja aitoa. Nykykeskustelussa uskonnonopetuksen vaihtoehdoksi tarjoiltava elämänkatsomustieto on arvopohjaltaan epäselvä. On sanottu, että sen pitäisi perustua humanismiin. Minkälaiseen humanismiin: eksistentialistiseen, ateistiseen, evolutionistiseen, marxilaiseen vai kristilliseen humanismiin – vai mihin?

Aiheen luonteen takia uskonnonopetus tai elämänkatsomusopetus ei voi olla neutraalia. Koulutuskysymyksissä vanhemmat tekevät aina arvovalintoja lastensa puolesta.